Lähdön aika

Päivät kuluivat täällä maalaten; taisin tehdä kaiken kaikkiaan yhdeksän maalausta, joista annoin yhden Ankille ja Peterille ja loput jaettavaksi lääkäri Arialle sekä pesijänaiselleni Ladahtsille. Luin myös kaksi kirjaa eli Malala Yousafain ja Christina Lambin Minä Olen Malala sekä David Yedonin The way of the wanderer. Luin myös sata ensimmäistä sivua Arunthati Royn God of small things, mutta en päässyt kiinni millään imuun vaikka pitäisi olla moneen kertaan palkittu kirja. Lueskelin myös runoja Rumin the Book of Love kirjasta sekä silmäilin sieltä täältä Swami Sukhabodhanandan Yogic Wisdom to life management. Tää on mulle tosi vähäinen määrä luettuna, koska mulla ois ollut aikaa lukea tosi paljon enemmän, mut mä taisin kuluttaa monta monituista tuntia lepäillen sängylläni tai riippumatossa tai istuen tuolilla katsellen riisipeltoja ja lintuja eli yksinkertaisesti tekemällä yhtään mitään. Mulle tarpeellista, luulisin. Tosin kävin joka päivä myös kävelyllä ja aamuni aloitin joogalla, vain ihan näinä kolmena viimeisenä päivänä on jooga jäänyt tekemättä hurjan väsymyksen vuoksi. Ja voi, niin ylpeydellä voin itselleni nostaa hattua myös päivittäisen lauluharrastuksen ja oikeestaan jopa treenauksen vuoksi. Lauloin sopraanoja ja sain ihmeen positiivista palautetta Renatelta ja hänestä kyllä opettajana tuli mieleen lapsuuteni balettiope, aika perfektionisti ja ei anna pienintäkään epäpuhtautta anteeksi..No eipä me tietenkään hyviä oltu, mutta nautimme laulamisesta ja se tuntui minusta todelliselta henkeni kehittämiseltä. Kiitos tästä.

Kävimme Renaten ja Maggien kanssa tutustumassa myös lääketehtaaseen mikä täällä toimii, ihan uskomaton paikka ja reseptit on tuhansia vuosia vanhoja mutta myös tohtori Ravin edelleen kehittämiä. Kaiken kaikkiaan täällä on noin 50 ihmistä töissä. Tehtaassa on reilu 20 ihmistä, pelloilla tässä ympärillä, joissa viljellään ruoka meille, on töissä noin kymmenisen ihmistä ja sitten tietenkin keittiöhenkilökunta, siivoojat, pesijät, lääkärit ja toimistotyöntekijät...kyllä tämän koko paikan pyörittäminen aikamoinen sirkus on. Aavistelen kyllä minkälainen homma ja samanaikaisesti on ylläpidettävä rauhallista ja kaunista tasapainottavaa ilmapiiriä. Laitan oheen kuvia lääketehtaasta.

Ostin puolisolleni täältä kahdeksi kuukaudeksi verenpainelääkkeitä, kun ei se pöljä suostu syömään meidän länsimaisen lääketehtaamme tuotoksia, mutta uskon, että nää ajurderdiset menisivät helpommin alas ja edessä onkin tutkimus, mitä paineelle tapahtuu lääkityksen alkaessa. Tämä tohtori Ravin lääketehdas on saanut myös lisenssin, että saa myydä lääkkeitä ulkomaille eli jos ja kun Jukan verenpainelääkkeet toimivat, voi Ravi lähettää lisää suoraan kotiimme. Hieno homma. 

Itselleni sain mukaan lääkkeitä kolmeksi kuukaudeksi, joiden tarkoitus on kaiken kaikkiaan tasapainottaa mua eli viedä pois kaikesta äärimmäisyydestä ja tuoda lähemmäs meditatiivisempaa tietoisuutta. Toisin sanoen juuruuttaa mua, ylipäätänsä siis rauhoittaa olemustani...Sitä tapahtuvaksi odotellessani ;) No Ravi sanoi, että olen jo nyt hyvällä tiellä, mutta mun kannattaa vielä enemmän ja tietoisemmin itseäni kehittää, koska äärimmäiset tunteet ja tekeminen väsyttää ja kuluttaa mua ihan turhaa. Eihän siihen muuta voi sanoa, kuin näinhän se on ja samalla mietin, että miten ihmeessä mä muka opin sanomaan asioille ei ja kuka ne hommat sitten tekee? No toisaalta juurihan näin se on, että ei työt tekemällä lopu ja vähempikin riittää eikä mun tarvitse omaa egoani hölmöllä raatamisella pönkittää shanti shanti vaan tästä eteenpäin ja pikkuhiljaa.....mä nauran jo nyt, koska näen tän niin epätodennäköisenä..Mä vaan aina ja välittömästi kehittelen jotain uutta touhua itselleni..

Kyselin Arialta myös koko hoitoni merkityksen ja jotenkin näin se meni:

27.10. - 2.11. Abhyanga and Dhaanyamladhaara eli öljyhieronnan ja lääkeveden valutusta: ABHYANGA eli öljyhieronnalla autetaan energiaa virtaamaan jokapaikkaan, verenkierto, osteoporoosiin ( Aria pystyi polvistani kertomaan, että kärsin osteopeniasta ja tämä on tutkittu muutama vuosi sitten myös Suomessakin, koska äitini ja mummoni sairastaa osteoporoosia) kyselin miten hieronta sitten ehkäisee tai auttaa osteoporoosiin ja jotenkin verenkierron kautta nesteitä saadaan takaisin niveliin ja voih, en mä ryökäle muista....ois pitänyt käydä se lääkkis..., toisaalta mä olen hyvin kevytrakenteinen ja hoitaakseni luustoani, mun kaikkein tärkein tehtävä ois mahdollisimman paljon pomppia ja hyppiä, jotta luuni saisivat vähän treeniä...hieronta lievittää myös kipuja ja tasapainottaa doshia ruumiin rentoutumisen kautta, Ai mitä ne doshat ovat? Ayurverdisen lääketieteen mukaan meissä kaikissa on kolmea eri kehotyyppiä, jotka ovat Vata, joka vastaa kaikesta liikkuvuudesta kuten verenkierto, hengitys etc. Pitta vastaa kaikesta muuttumisesta kuten ruuansulatuksesta tai hormooneista tai kuukautiset etc.. Kapha on taasen pysyvyyttä, jokainen vauva on kapha

Dhaanyamladhaara: Aama, jokaisella meistä on myrkkyjä huonosta ruuasta tai elämäntavoista varastoituneena kehoomme ja tätä kutsutaan aamaksi. Lääkeveden valutuksella  saadaan niitä kehosta liikkeelle. Usein potilaat saavat lihaskipuja tämän hoidon aikana. En saanut kipuja sain vain todella ihanan rentoutuneen olon, mutta ehkä mulla ei ole paljonkaan Aama kehossani, koska syön luomukasvisruokaa. Tosin olen sen verran elämässäni rokkenrolliakin harrastanut, että tuskinpa tämä puhdistautuminen ihan harakoillekkaan meni. Ainakin Anki ja Maggie olivat tämän hoidon aika öisin aivan tuskastuttavan kipeitä.

3.11. - 9.11. Abdyanga, tailadhaara and zirodhaara eli öljyhieronta, lämpimän öljyn valutusta ja öljyn valutusta otsalle:
Lämpimän lääkeölyn valutus keholle eli tailadhaara rentouttaa koko kehoa ja uudelleen kanavoittaa energiakanavia kehossamme, tailadhaara eli lämpimän lääkeöljyn valutusta otsalle rauhoittaa mieltä.

10.11. - 14.11. Abdyanga, steam and kaphaharavasti eli öljyhieronta, höyrykoppi ja suolihuuhtelu hunajalla öljyllä ja lääkkeillä. Steam  puhdistaa kanavia ja nesteyttää doshia tuoden ne yhteen
Vasti on puhditumista eli se puhdistaa kehoa aamasta eli kehoon varastoituneista myrkyistä ja epäpuhtauksista ja mun tapauksessa se poisti ylimääräistä Kaphaa, joka aiheuttaa minulle yskää ja keuhkojen heikkoutta.

15.11. - 18.11. Abdyanga ja Navaradhaara  viimeisenä hoitona sain jälleen öljyhierontaa ja sen jälkeen lämpimällä maidolla valuttelua, jossa on mukana riisijauhoa ja lääkkeitä, tämän tarkoitus oli uusia kehoni eli laittaa tasapainoon doshat ja energiakanavat näiden myrkkyjen poistamisen jälkeen. Menin hoidon aikana todella rentoutuneeseen tilaan, melkeinpä eufooriseen.

Sain lähtijäislahjaksi laulun Renatelta ja Maggielta, jossa toivotettiin hyvää matkaa, kunnes jälleen tapaamme. Ja kyllä, mulla on tunne, että heidät kyllä vielä tapaan, toivotan teidät kaikki jo nyt tervetulleeksi heidän ihanaan konserttiin meille Mustiolla. Vielä en tiedä koska se tapahtuu tai edes minä vuonna, mutta kutina on, että tulee tapahtumaan. 
Renata ja Maggie lähtevät tämän hoidon jälkeen eli ihan muutaman päivän päästä kohti Laosia. Vinkkasinkin heille mun lempipaikan sieltä, tosin kello on käynyt jo lähemmäs viisitoista vuotta, kun viimeeksi siellä suunnalla olen ollut. Old Mogn Noi ei silti ole kaikonnut mielestäni, se on kuitenkin aivan toinen huikea tarina, jonka ehkä joskus kirjoitan ylös.

Ja sitten paljonko tämä maksaa ja miten tänne pääsee?

Ota yhteyttä tohtori Raviin sähköpostitse eli pmspoonthottam@gmail.com voit myös käydä tutustumassa kotisivuihin eli www.poonthottam.info

Tänne kannattaa lentää joko Cochiniin (Kochi) tai Kochicodeen (Calicut) kumpaankiin on suoria lentoja Intiassa, Dubaista tai Abudapista. Helsingistä on suoria lentoja ainakin Delhiin Finnairilla, mut varmaan myös Dubaihin tai Abudabiinkin. Intiaan tarvitsee myös viisumin, joka kandee hankkia tarpeeksi ajoissa. Ja kun sitten saa itsensä jommalle kummalle lentokentälle eli Cochiniin tai Calicuttiin niin siellä sitten odottaa kuski kyltin kanssa, joka tuo tänne klinikalle, ajomatka kestää parituntia ja maksaa parikymppiä. Helppoa kuin mikä. Tän pystyy tohtori Ravin kanssa sopimaan, kun sähköpostilla varaa hoitoaikaa.

 Täällä on siis täysihoito, koska ruoka on osa hoitoa. Asuminen maksaa näissä luxusmökeissä tämän hetken kurssilla noin 60€/vrk, joka sisältää siis kaiken eli lääkkeet, ruuan,  juoman ja hoidot.  Jos jakaa kaverin kanssa tän mökin se on vähän halvempi, ei tosi paljoakaan. Eli rupiossa 4500rp tai jaetussa mökissä 4000rp, jos ja kun saa kuukautiset matkan aikana maksaa silloin asuminen 2250rp/ vrk. Ashamissa eli suuremmassa talossa on yhteensä kahdeksan pientä huonetta, jotka myös ihan kivoja. Huoneissa on jaetut hoitohuoneet, ei ilmastointia eikä telkkaria ja kapeammat ja kovemmat patjat nämä huoneet maksavat 3000rp eli noin 40€ / vrk ja jaettuna sitten 2500rp/vrk myöskin sisältäen ihan kaiken eli täysi ylläpito.

Eli halvimmillaan täällä saa täysihoidon kaikkineen 35€/vrk mä suosittelen vähintään kolmea viikkoa. Neljä viikkoa on varmasti parempi, mut kyllä kolmessakin pitkälle pääsee.


Mähän lähdin täältä pois kolme päivää aiottua aikaisemmin, koska kuukautiseni alkoivat jälleen. Tästä johtui varmasti kova väsymykseni. Olin aika ihmeissäni ja surullinenkin ja jopa pelokas, että mitä nyt oikein. Kuukautiseni ovat olleet tänä vuonna muutamaan otteeseen jo epäsäännölliset, olen ajatellut sen johtuvan aikamoisesta stressistä, jota olen joutunut kohtaamaan arjessani, mutta että täällä myös. Juttelin asiasta myös Ravin kanssa ja hän sanoi, että voisin tutkituttaa itseni, mutta lähinnä sen vuoksi, että saisin mielenrauhan. No tämän teenkin jahka Suomeen jälleen palaan helmikuussa ( välihuomautuksena mainittakoon, että kuulen korvissani parin ystäväni motkotuksen, että enkö ole vielä käynyt lääkärissä, no en, kun se on tolle gynegologille meno verrattavissa hammaslääkärissä käyntiin ja mä sitten vissiin olen mieluummin ilman ala- tai yläpäätäni, kuin noissa lääkäreillä käyn.) Toisaalta, vaikka klinikalla olo on yhtä rauhan tyyssijassa lomailua, ei se kuitenkaan ihan helppo pala ole nieltäväksi. Aika paljon sitä joutuu itseään kohtaamaan. Mulla oli aika hurjia ennakko-odotuksia ja se miten hoidot loppujen lopuksi vaikuttivat, niin onhan se aikamoinen psyykkinen myllerrys minkä sitä läpi käy. Eikä sitä oikein muuten ehkä ymmärrä tai tiedosta muuta kuin sen kautta, että aika väsynyt sitä oli, vaikka nukkui monen monituista tuntia, eikä oikein mitään kuitenkaan päivisin tehnyt. 
No mähän olin sitten, että mitäs mä nyt teen; loppusuora häämötti ja mä sain punaisen kortin käteeni eli ei hoitoja kolmeen päivään. Mulla on kuitenkin kymmenisen päivää aikaa ennen lentoani Andamaneille. Siinä sitten hetken itkeskelin ja pyörittelin eri vaihtoehtoja päässäni ja päätin lähteä itsekseni kohti uutta seikkailua. Eli pakkasin rinkkani ja nostin kytkintä. Universumi alkoi myös toimia puolestani. Mulla on jo pidempään ollut halu mennä Tirunavanmalaihin, joka on kai Etelä-Intian Rishykesh, tosin siellä ei ole pyhää jokea vaan pyhä vuori. Paikan suurin pyhimys on Guru Sri Ramana, jonka valokuvan aina nähdessäni alan hymyilemään. Ramana kuoli 50-luvulla, mutta hänellä on yhä vielä paljon seuraajia. Mua Ramanassa kiehtoo ehkä eniten hänen lempeys, joka silmistä huokuu sekä tarina siitä, että kaikki eläimet tulivat hänen luokseen: linnut, koirat, kissat kotieläimet ja villieläimet  istuivat hänen edessään tai yllään täysin vailla pelkoa.

Alunperinkin tarkoituksemme oli Isabellan kanssa yhdessä tulla Tiruun hoitomme jälkeen, mutta kuulimme, että Dipam on juuri samanaikaisesti ja tämä tieto oli Isabellalle ehdoton ei ja vaihdoimme kohteeksemme Pondicherryn. No minua Tiru yhä vieläkin veti puoleensa oli Dipam tahi sitten ei ja oikeestaan olen jopa kiinnostunut näkemään Dipamin. Ai mikä ihmeen Diapam?

Dipam on vuosittainen hindujuhla, joka järjestetään Lord Shivan kunniaksi ja Tirunnavanmalain vuoren ympäri kulkee pyhiinvaeltajia ja vuorennirkoon sytytetään jonkinäköinen kokko, tämä oli aika karkea selvitys, mutta mielenkiintoista mulle pienelle suomalaistytyölle on se, että niitä pyhiinvaeltajia tulee tähän kylään 25 miljoonaa eli terve, saas nähdä mitä on odotettavissa. Tämän vuoksi olin kuullutkin, että ei ole mitään mahdollisuutta saada enää huonetta, mutta minä olin onnekas. Ystäväni Uma ehdotti minulle yhtä Guest Housea ja Anki ja Peter, jotka olivat myös klinikalla ja asuvat Tirussa, ehdottivat samaa paikkaa ja Anki lähtikin käymässä siellä ja katsoppas vain, heillä oli yksi huone vapaana. Anki tilasi minulle taksin hakemaan ja niin sitten ajelin läpi eteläisen Intian kahdeksan tuntia. Kuskini oli niin hienovarainen. Hän pysäytti hiljaiseen kasvisravintolaan syömään ja toisen kerran pieneen paikkaan teelle. Hän huolehti mukavuudestani ja pahoitteli, etten saanut nukuttua. Katselin ulos ikkunasta ja ajattelin itsekseni, miten hyvältä tuntuu olla jälleen Intiassa. Tuntui kuin olisin palannut kotiin, tosin vähän väsyneenä, mutta onnellisena. Saavuimme perille neljänaikoihin iltapäivällä ja Anki oli vastassa. Huoneeni oli askeetinen mutta kodikas ja pienellä kujalla. Vastapäätä huonettani on luomu kasvisravintola. Ankin kanssa kävelimme pienen orientaatiokierroksen ja kävimme Ramana Ashramissa meditoimassakin, illan päätteeksi istuimme Dreaming Tree ravintolassa ja joimme juuresmehua ja söimme pinaattikeittoa ja puhuimme lääkityksestämme; olimme kumpikin saaneet samat lääkkeet Ravilta. Eli kohti kultaista keskitietä ja pois liiallisesta osallistumisesta tunteiden kautta jokaiseen asiaan. Musta se on hyvä maali minne kohdistaa ja hauskaa, jos sen avuksi voi syödä ayurverdisiä lääkkeitä, uskon kuitenkin tietoisen ymmärryksen ja sen kautta syntyvän toiminnan olevan tarpeellisinta, ei varmastikkaan helpointa, mutta silti. Tohtori Aria siteeratakseni: "Äiti Teresa pystyi auttamaan niin monia ihmisiä, koska hän ei ottanut ihmisten murheita omikseen, vaan pystyi etäännyttämään itsensä." Tämä on tärkeä, mutta vaikea tie opittavaksi itse kullekkin, monissa ammateissakin varmasti yksi perusedellytys, mutta myös yksityiselämässä oman hyvinvoinnin kannalta on hyvä muistaa ylläpitää pientä etäisyyttä tunteiden upottavaan suohon.


Katja kiittää ja kumartaa sekä odottaa jännityksellä Dipam juhlaa!

Ja mikä onni, ihan jo viikon päästä olen paratiisisaarilla yhdessä poikani ja puolisoni kanssa seuraavat kuusi viikkoa ilman nettiä, puhelinta vain rakkaus ja ilo yhdessäolosta mukana. Jeeeeee!

Ps. Sori näiden kuvien heikko laatu, mutta tietokoneeni rikkoutumisen myötä menetin myös mahdollisuuden käyttää kameraani ja joudutte siis tyytymään kuviin, joita näpsin tällä poikani vanhalla Ipadilla. Ensimmäisessä kuvassa on ashram-huone, jonka jakaa Maggie ja Renate, toisessa kuvassa on heidän hoitohuoneensa. Viimeinen kuva on täältä Tirusta ja tietenkin pyhästä vuoresta kuvattuna hotellini kattoterassilta.

Uusi hoito ja kaikenlaista touhunpitoa

Mun tohtori Arya on vaan niin ihana; nuori, kaunis, aatteellinen ja niin ihailtavan tarmokas.
Meillä sujuu hyvin yhteen. Mä kerron hänelle juttujani -hyvinkin henkilökohtaisia, joita en ole oikeastaan kenellekkään kertonut. Kerron unistani ja puhumme politiikasta, uskonnoista, historiasta, lääketieteestä, rakkaudesta ja niin elämän tarkoituksesta. Keskustelemme myös kulttuurieroista. Arya haluaa työskennellä hyväntekeväisyysjärjestössä tulevaisuudessa ja auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Jännää, miten me ajattelemme niin kovin samalla tavalla kaikesta, lääkärini 24  -vuotias keralalainen hindu, jonka avioliiton esteenä on horoskoopit ja minä itsenäinen suomalainen 40 -vuotias yrittäjänainen. Mä kutsuin itseni Aryan häihin, jahka ne saadaan toteutumaan.

Juttelimme myös sanasen Renatesta ja miten kaunista hänen laulunsa on. Lupasin kysyä Renatelta, josko voisimme pitää konsertin kaikille täällä olevilla. Arya ilahtui suuresti ja vannotti, että ei saa olla 17. päivä, koska silloin hän on poissa. Kaikkeen mäkin sitten ryhdyn, voi hyvänen aika, mut tällänenhän mä just sitten olen. Koko ajan täytyy jotain järjestellä ja suunnitella, touhua piisaa. Keikkaa pukkaa loppuviikosta ja nyt on kovat treenit jokapäivä. Kuoroomme kuuluu johtajamme Renate, hänen ystävänsä Maggie ja sitten minä ja Isabella. Laulamme eri stemmoja vai mitä se on, kaanonissa? Mä en eläissäni ole laulua harrastanut eli vähän ulalla olen, mut anyway siten, että mä ja Isabella laulamme yhdessä yhtä korkeutta ja Renate laulaa sitten korkeammalta eri tavalla ja Maggie matalammalta jälleen vähän eri sävelin. Lopputulos kuulostaa komeelta ja täytyy vain toivoa, ettei mulla tule vastit housuun, pakkoko sitä sitten on parin päivän treenauksen jälkeen jo lähteä julkiseen esiintymiseen...pakko sitten vissiin.. ja konserttimme kesto on puolisen tuntia.

Tänään sain uuden taivaallisen hoidon ja tällä mennään sitten koko loppuaika. Hoito alkoi normaalisti rukouksilla ja öljyn valuttelulla, jonka jälkeen tuli hieronta. Toisena hoitona oli lämpimän maidon, riisijauhon ja yrttien valuttelua päälleni. Voi taivas miten rentouttavaa, aivan ihanaa. Mulla ei eväkään värähtänyt, olin niin syvästi rentoutuneessa tilassa. Mikä lahja.

Vitali tuli vielä ennen lähtöään kysymään minulta puukkoa tai saksia lainaan. Tarvitsi vyöhön uusia reikiä. Ainakin kymmenen senttiä oli housun ympärystä pienentynyt kahden viikon aikana ja voi mikä virne Vitalin kasvoilla. Oli sitten varannut jo ensi vuodeksikin ajan tänne. Vitsailin hänen kanssaan, että ottaa vaimonsa mukaan ensi kerralla, vähän kuin uusi honeymoon..paitsi ei seksiä mutta sen sijaan vastia...Voi minkä heikkakeikka naurun hän sai ilmoille. Sain vielä hyvästiksi kunnon venäläiset suudelmat.

Mähän olen vähän semmoinen, etten voi olla virnuilematta vähän joka asialle. Tänään nauratin mun pesijänaistani Ladajia hoidon jälkeen seistessäni pukuhuoneessa nakuna ja ihan pöljästyneenä ja kun sitten siinä huomasimme, että mun pyyhkeet on ulkona kuivumassa, niin ehdotin että jospas mä haen ne...Vastaus oli no no no no no, ja sitten naurua, kun ymmärsi, että

Kävin kävelyllä Nadjan kanssa läheisellä Durga-temppelillä, kyläläisetkin alkavat tuntea minut. Aika monta kertaa on sanottu helou helou, what is your name, how are you.Tänään sitten Anitan perhe uskalsi pyytää valokuvaa ja samalla kokeilivat hiuksiani ja ihoani. Mähän olen aika blondi verrattuna moneen paikalliseen..

Nadja kertoi tämän olevan hänen viides kertansa täällä. Ensimmäinen kerta jo useita vuosia sitten muutti täysin hänen elämänsä. Hän ei muuta kertonut kuin, että oli kärsinyt vakavasta masennuksesta. Nadja on 41- vuotias ja asunut 20-vuotta Dubaissa ja naimisissa englantilaisen lakimiehen kanssa ja kolmevuotiaan pojan äiti. Nadja kertoi myös tarinan eräästä potilaasta, joka kärsi todella pahasta iho-ongelmasta.

 Tämä nainen ei pystynyt käyttämään vaatteita, iho oli kuoriutunut pois ja oli pahasti tulehtunut, jonkinlainen psoriaasis, mutta huomattavasti vakavampi. Oli kuulemma erittäin epämiellyttävän näköinen. Nainen oli itsemurhanpartaalla ja todellakin viimeisenä oljenkortena oli hän löytänyt tiensä tänne. Häntä oli hoidettu aiemmin sterodeilla ja ensimmäiseksi Tohtori Ravi auttoi hänet eroon niistä, sen jälkeen hoidettiin iho-ongelma joka parantui täysin eikä ole uusiutunut. Nyt nainen on naimisissa ja kolmen pienen lapsen äiti. Hänen elämänsä muuttui täysin. Nadja kertoi, myös tavanneensa potilaita pyörätuolin kanssa tänne tulleina, mutta  heidän päässeen jaloilleen täällä olessaan. Täällä on pyörätuoli ramppeja. Sen tohtori Ravi lupasi tapahtuvan myös, kun kyselin Parkinssonin taudista. Täytyy tehdä vielä hyvä selvitys astman hoidosta, koska äitini ja pari kaverianikin siitä kärsii.

Täällä potilaat vaihtui, tänne tuli kolme keski-ikäistä miestä tänään. Yksi Intialainen ja kaksi romanialaista ja ruotsalaiset ja venäläiset ystävämme lähtivät ja heistä jokainen varasi itselleen ajan jo ensi vuodeksikin. Kaikki ovat tainneet tehdä niin, jotka olen täällä kohdannut. Tää paikkahan täyttyy aika sukkelaan. Mä jotenkin toivoisin, että tää mun blogini vois tuoda avun jollekkin, joka todellakin tarvitsisi tätä tietoa oman terveytensä hyväksi. Mullahan ei ole oikeestaan mitään vikaa ja musta tuntuukin vähän epäreilulta olla täällä, tuntuu että vien paikan ja ajan joltain joka tätä enemmän tarvitsisi. Tosin Ravi oli sitä mieltä, että juuri minun kuuluu olla juuri nyt täällä ja hän sanoi minulle kiitos, että olen saapunut tänne ja tuonut minun henkeni tähän paikkaan. En ihan muista miten sanoi ja puhui tietenkin englantia, mutta todella kauniisti kuitenkin.

Viimeinen Rasti ei kun vasti

kirjoittelin aika pitkät pätkät jälleen tuolla Macilla uskoessaan sen pelittävät vanhaan tuttuun tapaan. Tekstini jäi kesken ja pyhä tarkoitukseni oli se tallentaa luonnoksena blogiini tai edes sähköpostilla itselleni, mutta taas kävi ohraisesti eli olin päivän ilman ilmastointia;  ikkunat auki ja vain tuuletin päällä. Tulos oli sammunut ruutu. Auts, Peter piti itseään pahanonnenlintuna, koska jälleen hän oli läsnä tarkoituksenaan jeesata mua siirtämään ne 1001 kirjaa tälle Ipadilleni...ei sitten siirretty ja sinne jäi myös kirjoittamani tekstikin. No en ole täysin heittänyt kirvestäni kaivoon vaan täällähän sitä jälleen kärvistellään ilmastoinnin alla.

Muutama vuosi sitten olin kaverini kanssa Sikkimissä vaelluksella maailman kolmanneksi korkeimmalle vuorelle (kaikkeen sitä sitten ryhtyykin) taaempana on siitä retkestäni kirjoituskin. Silloin kysyin oppaaltamme, minkä maan kansalaiset ovat hankalimpia turisteja ja ketkä taas mukavimpia. Hän vastasi silloin, että mukavinta ei osaa sanoa, että länkkärit ovat kaikki samanarvoisia. Hankalimmat tulivat helposti eli israelilaiset ja intialaiset. Täällä on potilaana Isabellan ystävä Tirusta, punjabilainen intialainen mies Aditya, joka siis lähinnä vain matkustaa, hän sanoo olevansa kirjailija, mutta ainakaan vielä ei ole mitään julkaissut eikä ilmeisesti lähiaikoina myöskään liiemmin kirjoitellutkaan, luulen että hän on vain varakas. Aditia asui ensimmäiset päivät ashramissa, mutta siellä huone oli hänelle liian pimeä ja meluisa. Hän muutti tänne alas meidän bungalowien väliin, pieneen henkilökunnan huoneeseen, mutta sekin on liian pimeä ja kostea. Aditya on joka päivä tavannut tohtori Ravin ja valittanut jostain. Myös ruoka on hänen mielestään vääränlaista ja no niin, tuntuu että kaikki on tavalla tai toisella pielessä. Ensimmäisenä päivänähän minun lääkärini Arian sanoi positiivisen mielen olevan yksi tärkeimmistä edellytyksistä parantumiselle, hän myös painotti sitä, että levitämme toisiimme niin positiivista kuin negatiivisiakin mieltä ja energiaa ja pyysi keskittymään positiivisen mielen ylläpitämiseen. Aditya levittää nyt negatiivista mieltä. Joka on harmi, koska hän on kyllä tosi tosi mukava tyyppi, mutta ei vain osaa olla tyytyväinen. No ei se minuun kauheasti vaikuta, lähinnä naurahdin hänelle.

Vähän hassua tulla Keralaan, (jos kaipaa kuivaa vuoristoilmaa) jossa lämmintä on reilusti yli kolmekymmentä astetta ja ilmankosteus lähentelee 100%, joka päivä sataa vaikka joka päivä paistaa myös aurinko. Minulle tämä ilmanala sopii ja taidan mä muutenkin tyytyä aika vähään.
Tosin tietokoneeni ei tykkää tästä kosteudesta ja kamerakin näyttää aika kostealta, kun vien sen ulos...Tietokonejuttu on kyllä kumma asia, koska tuntuu, että joka jätkällä on täällä macci mukana ja vain minun on masentunut. Koneessani taitaa olla jotain perustavanlaatuista vikaa. Reppana pieni.

Eilen meillä oli kulttuuri-ilta. Tohtori Ravin 15-vuotias tytär, joka on nyt opiskellut neljä vuotta klassista keraralaista tanssia esiintyi meille. Saimme tanssiesitysten lisäksi kuulla pari lauluesitystäkin. Jotenkin liikuttavaa oli nähdä Ravin ja hänen vaimonsa ylpeys tyttärestään, niin kai me kaikki vanhemmat olemme ylpeitä lapsistamme ympäri maailman, minä ainakin olen omastani. Kaunis oli ilta.

Tänne saapui saksalainen pariskunta. Olen muutaman sanan vaihdellut miehen kanssa. Hän kertoi  heidän elävän extreme-elämää, hmmmm mitäs se extrem nyt sitten on suomeksi.....? No anyway, hän kertoi vaimonsa olevan näyttelijä ja kertoi heidän Saksassa juovan paljon alkoholia ja valvovan pitkään, toisaalta he tekevät matkoja vipassanaan, tai joogapaikkoihin ja ovat tällöin täysin kuivinsuin. Nyt he olivat tulossa juurikin Vipassanasta, jossa olivat siis kymmenen päivää istuneet hiljaisuudessa. Vipassanan jälkeen he olivat menneet toiseksi kymmeneksi päiväksi rannalle ja poltellen siellä kuulemma oikein urakalla. Tämän kaiken he kertoivat myös tohtori Raville ja halusivat sen keuhkojen syväpuhdistuksen, nyt just en muista nimeä, mutta meidän paikkamme on niitä harvoja klinikoita, jossa tätä tehdään, koska läsnä täytyy olla ayurverdisen lääkärin lisäksi länsimaalaisen lääketieteen lääkäri, koska hoitomuoto on rankka sisäelimille ja verenkierrolle. Tässä hoidossa juodaan niin paljon, että suolatasapaino järkkyy ja neste oksennetaan keuhkojen kautta. Tämä saksalainen heppu, jonka nimeä en nyt tietenkään muista, lupasi kertoa mulle miten hoito sujuu..

Vitali kertoi myös hänen ensimmäisen hoitonsa olleen cheen eli puhtaan rasvan syöntiä, joka oli hänelle ollut vaikeaa. Toisena hoitona hän oli saanut lääkkeitä, joka oli laittanut hänet ripuloimaan. Eli aika erilaisia hoitoja täällä saadaan. Mun Vastini on loppusuoralla eli tänään on viimeinen hoito tätä lajia. Ensimmäisen kauhupäivän jälkeen toinen meni tosta vain, kolmantena päivänä jo naureskelin koko hommalle ja ihmettelin miten keho voi kaikkeen tottua. Eilinen oli vähän hankalampi jälleen, väsyin kovasti hoidon jälkeen ja tuntui että lepäilen koko päivän. Sallin sen itselleni. Ja niin tänään on viimeinen päivä ja sille sanon minä jihuuuuuuuuuuu! Kestetty viiden päivän koettelemus. Täällähän toimii myös lääketehdas ja kaiken kaikkiaan henkilökuntaa on yli 50 ihmistä. Koko paikka on pienen kukkulan päällä, jota pidetään pyhänä. Ajattelin tässä lähipäivinä käydä tutustumassa tehtaaseen ja myös henkilökuntaa haastatella. Lääkärini lupasi myös minulle esitelmän hoidoistani miten ja miksi niitä tehdään ja miten ne vaikuttavat. Tulossa on myös selvennys paljonko tää touhu maksaa ja miten tänne pääsee ja haetaan jne. Tästä tähän Katja kuittaa ja kiittää.

Ps. Kahdessa alimmassa kuvassa ovat mun lääkärini eli Tohtorit Ravi ja Arian
Pps. Musta on tullut joogaopettaja

Vasti

Tietokone sammui kuin lyhty tuulessa. Vaikea sanoa mistä johtui. Meillä maailmankansalaisilla on tapana jakaa musaa, leffoja, kirjoja ja kokemuksia keskenämme. Sain hollantilaiselta Marikelta, joka on täällä opiskelemassa Tohtori Ravin johdolla ajurverdistä lääketiedettä, kasan kirjoja eli 1001 kirjaa, jotka jokaisen on luettava ennen kuolemaansa. Kasa klassikoita on siis koneellani, tosin mukana paljon jo kirjoja jotka olen lukenutkin, mutta myös ihan tuntemattomia. Kiva läjä siis tämmöisille lukutoukalle. Otin myös leffoja koneelleni ja illalla aloin katsomaan vlc avulla yhtä romanttista pätkää, kun ruutu tummui. Mikään ei auttanut ja tsadaa yht'äkkisesti olin ilman kuviani, tekstejäni, musaani. Lievä paniikki hiipi rautaiseen tomumajaani. Päätin ottaa silti rennosti. Loppujenlopuksi laitoin koneeni kaappiini ja ajattelin, että olkoon, jos on näin ollakseen. 

Ruotsalainen Peter ( työskentelee leffa-alalla ja on täällä vaimonsa kanssa) mietti puolestani päänsä puhki, mitä tilanteelleni voisi tehdä ja yritti lohduttaa, että on ihan hyvä uusia koneeni..Yksi lääkäri, asuu seinänaapurinani, kertoi että monelle potilaalle on käynyt samoin, ja sanoi tämän johtuvan kosteudesta. Täällähän on nyt talvi eli sadekautta ja kosteutta kyllä piisaa. 

Mä olen niin kaunis tässä ilmanalassa; mun hiukset ja iho aivan hehkuu ja missään ei näy rypynryppyä ja kynnet kasvaa vauhdilla ja ovat vahvat. Tää mun kämppä on tämmöinen luxsushuone eli ilmastoa ja telkkaria löytyy...Päätin laittaa ilmastoinnin päälle ja sen 23 asteeseen, huvittavaa. Kaikki palelee mun huoneessani ja minäkin asustelen lähinnä terassillani, mutta kahden päivän jälkeen koneeni jälleen toimi. Tosin nukuin ilman ilmastointia ja aamulla macci jälleen väsähti ja sammui. Ei auta, ilmastointi on pidettävä päällä siis. Ainakin silloin kun en ole sisällä.

Hoitooni tuli lisäystä iltapäiviksi. Makasin jälleen hoitopöydälläni ja otsalleni ja ohimoilleni valutettiin yli puolentunnin ajan lämmintä öljyä. Miten voi olla niin taivaallisen rentouttavaa. Nukun kuin tukki yöni. Illalla yhdeksän jälkeen nukahdan ja herään kuuden aikoihin. Eli reilu kahdeksan tuntia unta yössä, ilman heräämistä välillä. Mä en edes muista koska mulla ois olut tämmöistä.

Meillä on täällä kuoro. Renaten johdolla laulamme pari tuntia iltapäivisin. En voi uskoa, että mut saatiin mukaan siihen ja että mä vielä uskallan laulaa. Olemme olleet nyt jo aika tovin samalla porukalla ja tutustuneet toisiimme. Päivät soljahtelevat ja ovat rutinoituneet. Venäläinen Vitali on rentoutunut, tasapainottunut ja niin, selvästi levännyt. Hänestä on tyystin poissa machomaisuus ja ylimielisyys. Joogaahan tuo opiskelee nyt. Luulen, että on tulossa takaisin tänne, vaikka vielä muutamia päiviä sitten oli sitä mieltä, että kaksikin viikkoa täällä on liian pitkä aika. Jotain on selvästi hänessäkin käynnissä. Kysyin, mitä hän tekee työkseen. Hän sanoi olevansa bisnesmies eli hänellä on monta eri yritystä omistuksessaan. Yksi niistä valmistaa takkoja ja hän tekee myös yhteistyötä suomalaisen Tulikivi firman kanssa.

Täällä on myös Adva, joka sanoo kaikille olevansa kotoisin Lontoosta. Ja onhan hän siellä asunutkin kymmenen vuotta, mutta on kuitenkin israelilainen. Häpeää kuitenkin niin paljon oman maansa politiikkaa, ettei halua helpolla tunnustaa olevansa sen maan kansalainen. Omituinen maailma. Adva työskentelee hyväntekeväisyysjärjestöissä ja menee aina useammaksi kuukaudeksi kerralla kriisialueiden eturintamaan huolehtimaan ihmisten peruselämänedellytyksistä eli varmistamaan ruuan ja veden jakelun sekä lääkkeiden etc. Hän oli juuri tullut Burmasta jossa oli ollut meditoimassa 2kk ja sitä ennen hän oli ollut Ukrainassa 4kk.

Tänään mulla alkoi vasti. Ei ollut kivaa, mä taidan olla tän meidän potilaskaartin viimeinen, joka sitä saa. Ja yhyy..oisin mieluummin pysytellyt vain hieronnoissa.

Tämä hoitosarjani kestää viisi päivää ja on kehoa puhdistava. Sain aluksi perinteisen öljyhieronnan, jonka jälkeen mut laitettiin semmoiseen pieneen koppiin, joka oli kuin höyrysauna. Rentouduin siellä aika tosi ihanasti. Sauna on aina hyvä juttu. Mut sitten vasti. Perkele, kaikkeen sitä ihminen itsensä laittaa. Kysyn vaan että minkä takia. Yhyy yhyy yhyy

Mun piti maata vasemmalla kyljelläni ja päällimmäinen jalka koukussa vatsan lähelläni. Takaovesta sisääni spruutattiin hunaja-, öljy-, vesi-, lääkeseosta litran verran. Tämän jälkeen makasin hetken selälläni ja lääkäri hieroi vatsaani. Ja kuten arvaatte, sen jälkeen istuin pöntöllä kolme kertaa. Hieno homma. Kaikkea sitä sitten touhuaakin. No joo, tän pitäisi olla tosi tosi tehokas hoitomuoto. Mutta ei ole kivaa. Hei nyt mulle tuotiin kookospähkinä! Ihanaa, mä meen hörppimään sen ja nousen tästä itsesäälin alhosta kohti reipasta päivää. Neljä kertaa jäljellä enää Vastia...(varokaa sitä sanaa)

Juttelin kookosta juodessani Isabellan kanssa ja hän kertoi ensimmäisen vastinsa olleen semmoinen, että melkein lopetti koko touhun siihen. Hän lupasi minulle seuraavien olevan huomattavasti helpompia. Vasti aiheutti minulle todellista huonovointisuutta eli pahoinvointia, vatsakramppeja ja kylmäkin tuli ja sitten ihan kauhea väsy. Niin väsy ettei käsikään värähdä...tai no mä narraan, kirjoitanhan mä tätä, että kyllä mä siis vielä värähtelen. Detox, niin tätä kutsutaan ja olon pitäisi kohota todella paljon tän hoidon jälkeen. Sitähän sanotaan että ihmisen toiset aivot on suolistossa...mulla niitä nyt sitten huuhdellaan 40 vuoden sonnasta pois. Tai no teini-ikäsenä Tellen kanssa paastosimme ja myös huuhtelimme, aika on kullannut muistot. Kuvassa pesijänaiseni Ladajii, jos joku mun kroppani osaa, niin ainakin hän. Mä olen kuin vauva hänen käsillään.

28.10

Näin omituisia unia. Pitkästä aikaa myös isästäni. Hän oli unessani jotenkin vanhan ja huonovointisen näköinen. Sanoin, että onpa mukava nähdä pitkästä aikaa, sanoin myös unessani äidilleni, että eikö olekin kivaa, kun isä on paikalla, vaikka hän onkin kuollut. Uneni olivat jotenkin kaikki liittyväisiä kotiini tai talooni, jossa asuin. Yhden kohdan unestani muistan erityisen hyvin. Henri, ystäväni ja työntekijäni, oli pystyyn pannut uuden bisneksen, jossa hän myi jonkinlaista ruokaa auton kärrystä. Hän oli myös muuttanut asumaan taloon, jossa oli hirsiseinät esillä ja siinä oli kaksi kerrosta. Kysyin häneltä, että sanotko ihmisille, että asut nykyään isosiskosi talossa ja isosiskolla tarkoitin itseäni. Äitini remontoi unessani minun olohuonettani. Hän oli valinnut tapetit seiniini; vaaleat, lilaa ja okraa, ja kuvioina maailman kartta. Äitini oli niistä erittäin innostunut. Minä en pitänyt niistä lainkaan. Ja valitinkin puolisolleni, että miten hän nyt näin, että en minä täällä pysty asumaan, että ei miellytä lainkaan silmääni. Nukuin lähemmäs kymmenen tuntia eli heräsin vasta seitsemältä aamulla.

Otin nenätipat heti herättyäni. Tipat vaikuttivat joltain hunajanjohdannaiselta. Vasen sieraimeni on täysin tukossa. Oli vaikeaa tehdä hengitysharjoitusta, kun ilma ei kulkenut sisään lainkaan vasemmasta sieraimestani. Yritin siltikin.

Tein myös joogaharjoitukseni. Kroppani on kipeä, niin kuin aina, kun aloitan joogan pitkän tauon jälkeen. Oikea polveni myös kiukkuilee, ratisee ja rutisee. Yritän olla hellävarainen. Muistin ottaa lääkkeeni puoli tuntia ennen aamupalalle menoa. Lääkärini tuli tapaamaan minua ja sanoi minun näyttävän väsyneeltä..No olin juuri lopettanut joogani, joten ehkä syy oli siinä, tai no, varmaan myös siinä, että olen juuri matkustanut tuhansia kilometrejä ja vaihtanut todellisuuteni toiseen..Sielulla kestää hetken pidempään laskeutua tänne. Lintuja on niin paljon ja luonnon rauha, läheisyys ja lumo niin läsnä ympärilläni ja kaikkialla. Ympäristöstä tulee mieleen Indonesia; on niin vehreää ja runsasta ja elinvoimaista. Nyt nenäni vuotaa ja sieraimeni on auennut paremmin.

Aamupalaa söin yhdessä hollantilaisen Marikan kanssa. Hän ei ole hoidossa täällä vaan on syyskuun alusta lähtien opiskellut ajurverdistä lääketiedettä päätohtorimme Ravin kanssa. Kysyin Marikalta: mikä tekee tästä klinikasta erilaisen verrattuna muihin klinikoihin. Hän vastasi: että kaikki meidän hoitomme tekevät lääkärit, muissa paikoissa on yleensä harjoittelijoita. Kysyin myös, että minun saamani hoitoni vaikuttaa vain täydelliseltä luksukselta, jatkuvaa hierontaa ja hellittelyä ja että olin kuullut, että muissa paikoissa potilaat oksentelevat ja ripuloivat ja muuta aika hurjan kuuloista touhua. Marika sanoi, että myös tällä klinikalla on vastaavanlaisia hoitoja. Jokaisen potilaan hoitosuunnitelma laaditaan hänen henkilökohtaisia tarpeita tyydyttämään. Mun tarpeet oli sitten vissiin aika ihanat. No vasta yksi hoitopäivä takana ja vaikka sainkin hoitosuunnitelmani ei se vielä ihan täysin minulle auennut. Ainakin ensimmäinen viikkoni menee samalla kaavalla ja seuraavalla viikolla lääkevesi vaihdetaan kuumaan lääkeöljyyn, kuulostaa buenolta. Kolmanella viikolla taisi olla kolmena päivänä suolihuuhtelua, ehkä tai sitten ei, koska ovat sanskriitin kielisiä nimiä ja en aivan ymmärtänyt mitä tohtorini asiasta selitti. Ja viimeisenä viikkona iholleni levitetään riisin ja kookoksen seosta öljyhieronnan lisäksi. Eli käsittääkseni olen täällä hellittävänä neljä viikkoa. Taidan tarvita siis sitä. Mua itkettää, kun vain ajattelenkin asiaa. Mä olin kuitenkin henkisesti valmistautunut aikamoiseen rääkkiinkin, mutta maailmankaikkeus päättikin vain antaa järjettömän määrään rakkautta osakseni. Olkoon siis niin.

Ensimmäisessä tapaamisessani tohtori Ravi kysyi minulta, onko minulle väliä onko hoitajani mies- vai naislääkäri, sanoin että en tiedä, koska en tiedä millaisia hoidot ovat, mutta jos minun täytyy valita nyt valitsen naisen. Aika intiimejähän nuo hoidot ovat. Tässä on semmoinen jännä juttu, että useimmat ainakin minun tuntemani naiset valitsevat myös mieluummin naishierojan ja taasen miehet myös naishierojan, voiko tämä johtua jostain pelosta omasta homoseksuaalisuudesta miehillä? Vai mistä on kyse? Ja miksi taasen naiset valitsevat taas mieluiten naisen..

Ensimmäisen hoitokerran jälkeen olen painotellut mielessäni, voisinko ottaa hoitajakseni miehen...Ei se oikein kivalta tuntuisi tai siis vois varmaan tuntuakkin, mutta se taas sitten ei väldesti tuntuisi kivalta. En uskalla ottaa riskiä, vaikka en mä kyllä tiedä koska mä toisten saisin mahdolisuuden kokea miten nuori intialainen mies hieroo öljyllä mun kehoni joka sopukan..Taidan kuitenkin pysytellä Ariassa.

Tällä hetkellä tilanne on täällä semmoinen, että lääkäreitä on kymmenen eli viisi naislääkäriä ja viisi mieslääkäriä, jonka seurauksena naislääkärit ovat ylityöllistettyjä ja mieslääkereillä ei juurikaan ole hommia. No eilen tänne tuli kaksi iäkästä austraalialaista rouvaa ja he kertoivat, että heillä kummallakin on mieslääkärit ja heille ei annettu edes valinnanmahdollisuutta. Olivat kylläkin kumpikin erittäin tyytyväisiä, eivätkä edes ajatelleet vaihtavansa vaikka saisivat mahdollisuuden.

Juttelin aiheesta myös ystäväni Isabellan kanssa ja hän kertoi tarinan saksalaisesta naisesta, joka oli ollut täällä viime kerralla, ja jonka aviomies on rintakehästä alaspäin halvaantunut. Nainen tuli tänne useammaksi viikoksi ja vaati itselleen nimenomaisesti mieshierojan. Kyllähän me sitä hetken kikattelimme yhdessä. Onhan tää aikamoista ja ei paljon häpeillä sovi. Mä muistan kuitenkin synnyttäessänikin pyytäneeni anteeksi, kun pieraisin. Terveisiä häveliäältä kansalta.

Ollaan me ihmiset aika jänniä otuksia.

kammioeloa

5.11.

Kuukautiset.

Mä en ole eläissäni ollut paikassa missä näin avomielisesti puhutaan kuukautisista. Illallispöydässäkin multa kysyttiin, että vieläkö vuodat. Voi vitsi, ja mä kuitenkin olen aina ostanut kaikki alapäähän viittaavat asiat kaupastakin vähän kulmien alta kurkkien. Vähäiset on huvit täällä nunnaluostarissa.

Mulla alkoi omat kuukautiseni kolmetoistavuotiaana eli olen 27 vuotta kerran kuukaudessa ja joskus useammankin kun stressiä pukkaa, kärsinyt neljän viiden päivän ajan vuodosta. Ja joo, ei se mitään hauskaa ole, vaan ihan tympeetä ja asia, jonka toivoisi vaan olevan ohi. Ja sitten täällä ensinnäkin tohtori Ravi arvasi päivälleen koska kuukautiseni alkoivat ja antoi minulle ayurverdisiä lääkkeitä ja olivat sitten ohi alle kahdessa vuorokaudessa. Mä olin ihan, et juma, mä haluan näitä pillereitä seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi kiitos. Mutta ei niitä kuulemma suositella, parempi olisi sitten ihan luonnollisesti, muuten pitta nousee liiaksi, plaah..Jos kuitenkin ees seuraavaksi viideksi vuodeksi jostain noita pillereitä saisin.

Vähän omituinen olo ollut nämä lähipäivät. Olen jumittunut tänne kammiooni ja olen pitkiä aikoja tekemättä yhtään mitään. Vähän luen ja olen tehnyt joogani päivittäin, mutta aika monta tuntia on vuorokaudessa täytettävänä. Sisäänpäin kääntynyt olo.

Pari päivää sitten meillä oli Puja, joka on jumalanpalvelus. Jännästi siitä tulee ortodoksinen jumalanpalvelus mieleen kaikkinen jumalansanoineen, jota ei ymmärrä ja kyntilöineen ja savuineen. Ehtoollisenkin saimme. Pyysin illasta naapurin nuortumaan tulleelta Vitalilta valokuvan, ohessa se. Vitali kutsuu mua muuten Katjuskaksi, kivaa. Itse en kameraani edes ajatellut kiikuttavani sinne. Aika monissa erilaisissa jumalanpalveluksissa olen ollut lähtien luontouskonnosta, hindujen, buddhalaisten, ortodoksien, katolisten ja niin tietenkin monesti meidän luterilaistenkin. Moskeijassa en kuitenkaan ole koskaan ollut enkä siis islaminuskoisten jumalanpalveluksessa. Haluaisin kyllä, lähetän pienen toiveen matkaan.

Keskustelin Arian kanssa yhtenä päivänä ihmisyydestä. Arian näkemyksen mukaan olemme kaikki maailman ihmiset lähtöisin samasta jumaluudesta, ilmenemme vain eri tavoin ja erinäköisinä riippuen minne olemme syntyneet. Tottahan se ainakin on, että ihmisillä on tarve ympäri maailman jumalan kunnioittamiseen ja uskontoja on monia. Eikä mulla ole halua kenenkään jumalsuhdetta kyseenalaistaa. Mä uskon hyvyyteen ja rakkauteen. Ja siihen, että ainakin mun mummoni ja paappani pääsevät ajallaan taivaaseen, koska sen parempaa ihmistä ei ole kuin mun isoäitini.

Olin siis kolme päivää ilman hoitoja. Hengailin, maalasin, luin, käveleskelin, joogasin ja kyllästyin. En meinaa saada aikaiseksi sitäkään vähää minkä normaalisti touhuilen ihan ohimennen. Tuntuu kuitenkin aika hyvältä tämä sisäänpäin kääntynyt olo. Siltä että juurikin tätä tarvitsen. Onhan tämä aikamoinen rehab; ei kahvia, ei alkoholia, ei ylensyöntiä, ei bileitä, ei valvomista eikä oikein edes sosiaalisia suhteita. No muutama kaveri on ollut yhtedessä maailmalta, joka on ollut tosi kivaa ja muutaman työpostin olen saanut. Ja oma perhe tietenkin juttelee päivittäin. Silti kapeaksi on käynyt tilani. Mutta hyvältä tuntuu. Ja mä nukun tosi paljon ja syvästi.

Isabellan kanssa käymme viiden aikoihin kun ei ole enää niin kuuma, yhdessä kävelyllä. Menimme riisipeltojen läpi ja siinä polulla tapasimme ikivanhan kuivettuneet pienestäkin pienemmän naisen valtavan heinäkasan ja käsisirpin kanssa. Se oli iso ja painava se heinäkasa ja tosiaan nainen puolet mua vanhempi ja puolet pienempi. Nostin sen kasan pääni päälle ja kannoin sen kilometrin verran naisen ohjatessa ja jatkuvasta nauraen ja kaikille naapureille huikkien, että katsokaas minkälainen työmies mulla on..Voi että sillä mummulla oli hauskaa ja juttua riitti. Heitin kasan sinne talon pihalle katoksen alle. Mutta ei se vanhempi nainen sinne jäänyt vaan lähti meidän kanssa kulkemaan vielä takaisinpäin. Myöhemmin illalla ajattelin, että ei se varmasti kuitenkaan ollut naisen koti, vaan ehkä hän on köyhä leski ja tekee tuota heinänkeruuta henkensä pitimiksi. Työtä on niin monenlaista. No ainakin hän sai minulta viikkojen ilot ja naurut ja jutunaiheet.

Tänään mulla alkoi uusi hoitomuoto.

Makasin jälleen puupöydällä nakuna selälläni ja Aria laittoi kätensä otsalleni ja luki rukouksen, jonka jälkeen hän kävi läpi kaikki sakrani rukousten kera. Hän kaatoi jälleen ensin kylmää öljyä otsalleni ja sain päähierontaa, sen jälkeen spiraalin muotoisesti kuumaa öljyä vatsalleni, rinnoilleni, käsivarsilleni ja jaloilleni. Sain hierontaa joka paikkaan ja varsinkin kaikkiin niveliin. Olosta tuli äärimmäisen rentoutunut. Sama toistui selkäpuolelleni. Pesijänaiseni Latatsin tullessa alkoi uusi hoito eli kuumaa öljyä valutettiin joka paikkaan alkaen jokaisesta varpaasta ja siirtyen jalkojani pitkin pakaroihini ja selkääni ja lopuksi käsivarsiin ja sormenpäihin. Tämä toistui yli kymmenen kertaa. Olo oli melkein eroottinen, jos edes yhtään olisin tuntenut seksuaalista halua. Öljy valui hitaasti ja paksusti joka uomaan ja mutkaan. Olosta tuli äärimmäisen rentoutunut. Öljy oli melkein hunajan oloista niin paksua ja hitaasti valuvaa. Sama toistettiin etupuolelleni. Jälleen hoitoni kesti pesuineen lähes kaksi tuntia, jonka jälkeen kopsahdin kylpytakissani ( kiitos Päivi) sängylleni lepäämään. Seuraavat kuusi päivää mennään näillä hoidoilla.

Miten siihenkin voi tottua, että toinen pesee sinut saippualla ja shampoolla ja kuivaa pyyhkeellä. Voi että olen hellitty. Kyllä sekin vaatii rohkeutta ja antautumista, että uskaltaa ottaa vastaan tälläistä hoivaa.

Renaten tarina

Renaten tarina

Hän oli kasvoiltaan harmaa ja kärsi selvästi huomattavia kipuja. Ajattelin, että ehkä hän polttaa kuin korsteeni tai hänellä on syöpä tai jokin muu vakava sairaus. Tänään, hänen viidentenä hoitopäivänään, hän näytti jotenkin niin paljon paremmalta, oli kuin verho olisi vedetty hänen kasvojensa edestä. Pyysin häneltä pientä haastattelua.

Renate on austraalialainen 59-vuotias orkesteripianisti ja myös pianonsoiton opettaja. Teini-ikäisenä eli 13-14 -vuotiaana hän alkoi saada alaselkäkipuja, mutta levon ja pienen venyttelyn jälkeen kipu meni pois. Myös joutuessaan seisomaan pitkiä aikoja tuli kivusta sietämätöntä. Tämän vuoksi hän inhosi ostoksilla käyntiä äitinsä kanssa. Koska hän opiskeli ankarasti painonsoittoa ja kilpailu oli kovaa oli myös elämä aika stressaava, osittain hän ajatteli selkäkivun olevan myös osa tätä stressaavaa elämää. Renaten äiti oli alunperin kotoisin Itävallasta ja 19-vuotiaana Renate muutti Puolaan opiskelemaan pianon soittoa ja samanaikaisesti muu perhe muutti takaisin Itävaltaan äidin koti-ikävän vuoksi. Yhtenä aamuna hän herätessään tunsi valtavaa kipua alaselässään ja kipu siirtyi kohti jalkaa ja seuraavaksi hän pyörtyi. Hän meni lääkärin puheille ja hänellä epäiltiin issiasta ja sai siihen lääkkeitä (anti inflammatory), jotka veivät kivun pois. Kukaan ei tiennyt miksi hän sai tuon kipukohtauksen, mutta kuitenkin lääkityksen jälkeen olo oli jälleen parempi. 

Olleessaan 20-30 -vuotias hän lopetti joksikin aikaa myös pianonsoiton, koska istuminen pianon ääressä rasitti paljon ja toi kivun takaisin. Hän teki mieluummin fyysistä työtä, koska silloin olo oli parempi.
Kipua tuli alaselän lisäksi myös yläselkään ja kovana. Hän kävi usealla lääkärillä ja kokeita otettiin ja myös röntgenkuvia, mutta syytä ei löydetty. Hän kävi myös useissa vaihtoehtohoitomuodoissa ja hänelle annettiin paljon toivoa, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Yhtenä aamuna hän heräsi niin kipeänä ettei kyennyt nousemaan, kipu oli vallannut hänet aivan täysin. Oli myös öitä jolloin ainut asento missä hän kykeni nukkumaan oli istuvaltaan pää sylissään. Hän oli hyvin turhautunut, koska rakasti fyysistä liikuntaa, mutta hyvin helposti liikunta aiheutti myös kipua. Kaikki hänen läheisensä halusivat neuvoa häntä ja hän teki joogaa ja harrasti sitä ja harrasti tätä. Renate kertoi äitinsä olleen hyvin huolissaan hänestä ja jatkuvasti kommennelleenkin tytärtään tekemään enemmän joogaa laittamaan olkapäät taaksepäin tekemään sitä ja tekemään tätä. Mikään ei auttanut kipu oli valtava.
Näin jälkikäteen hän ihmettelee, miksi kukaan ei tehnyt hänestä diagnoosia aikaisemmin.

 Eräs kiropraktikko sanoi hänelle hänen olleensa lähemmäs 40 -vuotias, että hänellä voisi olla selkärankareuma. Renaten naapurissa asui fysioterapeutti ja Renate kertoi asiasta hänelle, mutta fysioterapeutti sanoi tämän olevan mahdotonta koska naiset eivät saa selkärankareumaa. Vasta ollessaan 42-vuotias hän sai asiasta varmuuden verikokeiden ja röntgenkuvian avulla. Hän sairasti selkärankareumaa. Hoitona lääketiede tarjosi kipulääkkeitä. Tälle sairaudelle ei ollut mitään muuta hoitoa kuin kivunhoito. Hän kokeili kaikenmaailma diettejä ja venytyksiä. Silloin kun kipu on sietämätöntä, sitä on kuitenkin valmis kokeilemaan vaikka mitä.
2010 hän lopetti konserttipianistinaolemisen, mutta jatkoi musiikon uraansa Wayfarers Australia -kokoonpanossa. Kerran mennessään pankkiin hän ei voinut välttyä kuulemasta keskustelua erään asiakkaan ja virkailijan välissä, koska he puhuivat selkärankareumasta. Asiakas oli joogaterapia -ohjaaja, jonka puoliso sairasti myös selkärankareumaa. Tämä ohjaaja kutsui hänet mukaan ryhmäänsä ja Renate sai häneltä yksinkertaisia ohjeita, joita seuraamalla aamuin illoin noin puolentunnin sarjan avulla hänen vointinsa kohosi huomattavasti. Tämä samainen joogaterapeutti ehdotti myös Renatelle panchakarmaan saapumista.

2012 marraskuussa Renate saapui ensimmäisen kerran tänne meidän klinikalle. Hän oli juuri lopettanut maailmankiertueen www.wayfarersaustralia, joilla oli muuten konsertteja myös Suomessa.
Tohtori Ravi määräsi Renaten dietille, jossa vältetään vehnää, sokeria ja maitoa. Hän sai myös hoitonsa tueksi lääkkeitä sekä hierontaa. Jo hoidon aikana hänen vointinsa koheni, mutta helmikuussa 2013 hän pystyi ensimmäisen kerran pitkästä aikaa tuntemaan kehonsa, hengittämään olemaan vapaa kivusta. Tämä on hänen neljäs kertansa täällä ja joka kerran jälkeen hyvä olo on kestänyt pidempään. Viimeisestä kerrasta on nyt 16kk aikaa ja vasta kahtena viimeisenä kuukautena hänen kehonsa tila huononi jälleen.
Renate on niin kiitollinen tästä. Hän oli todellakin kokeillut kaikki mahdolliset hoitotoimenpiteet niin länsimaisen lääketieteen kuin vaihtoehtoisenkin. Tämä on ainut ja lähes ensimmäinen, joka todellakin toimii. Renate on myös täällä yhtä kauan kuin minä. Hauska katsoa miten hän muuttuu päivittäin. Silmät eivät ole niin lasittuneet ja vetiset. Sumu on kadonnut niistä ja iho on jo muuttunut kuullakkaammaksi.

Ps. eilen naapuriini muutti venäläinen mies Vitali, joka ei todellakaan ole mikään ituhippi, olisittepa nähneet hänet illallisella.. Hauska seurailla, miten hän pärjäilee täällä.  Vodkaa eikä paistia ole lähimainkaan... =D Miten ihmeessä hän on edes tänne joutunut..haastattelen.

Ruuasta, tanssista ja muustakin

1. marraskuuta 2015



Katos, laitoin J. Karjalaista soimaan ja totean tanssivani ensimmäistä kertaa täällä oloni aikana. Meillähän on kotona semmoista, että minä tanssahtelen vähän väliä ja joka mutkassa ja puolisoni sanoo, että muusikot ei tanssi. Mutta ei se totta ole, välillä hän pyytää mua tanssimaan ja välillä tanssimme yhdessä vaikka ei musiikkina ole muuta kuin oma sydämen sykkeemme. Lapsemme aina nauraa tansillemme ja välillä hän tulee mukaankin. Meillä on myös tapana ollut pitää biisonikokouksia, jossa laitamme kaikkien kolmen päät yhteen ja hymisemme kuten niin hmm biisonit...Mulla taitaa olla koti-ikävä. Vaan onhan mun hyvä täällä olla ja onhan heillä siellä. Niin kuin jo jossain tuolla taaemmassa blogissani kirjoitinkin, ei minun tai puolisoni poissaolo ole vain kurja juttu. Se myös mahdollistaa aivan erilaisen yhdessäolon lapsen kanssa. Spesiaaliaikaa, sitä tuo isä ja poika nyt viettävät ja pian myös me ihan perheenäkin.



Mä alan tuntea täällä ja tosi hyvin henkilökunnan ja utelias kun olen, niin tiedän jo monen monta tarinaakin. Todella paljon olen kuullut puhuttavan siitä kuinka meidän lääkärimme Ravi on yksi Intian tärkeimmistä ayuverdisitä tohtoreista.

Tässä hoidossahan oli neljä tärkeää asiaa eli:
1. Lepo (nukkuminen, positiivinen mieli, rauhallinen olo etc.)

2. Lääkkeet ( yrteistä valmistettuja ayurverdisiä lääkkeitä) minä syön kolmea erilaista ja niiden vaikutus pitäisi olla keuhkoihin. Mulla on aina semmoinen pieni rahina keuhkoissa ja välillä joudun yskäisemään sen pois. Saan myös helposti flunssan jälkitautina yskän, joka kestää ja kestää ja kestää ja kuulostaa siltä kuin yskisin keuhkoni kokonaan pois. Olen nyt syönyt viikon tabletteja ja voin todeta että rohina on kadonnut.

3. Hoidot koostuvat kohdallani päivittäisistä 1,5h öljyhieronnoista, joiden lisäksi tulee lääkevettä tai lääkeöljyä etc. Saan neljä eri hoitomuotoa ja yksi hoito kestää viikon verran. Näiden tarkoitus on puhdistaa minua sekä tasapainottaa mieltäni. Ja kyllä pojat toimii. Ei kai mikään ole mukavampaa, kuin tulla perinpohjin hellityksi kerran päivässä. Ja pesijänaiseni vasta ihana on. Minä istun kuin puupökkelö ja hän pesee minut kuin pienen tytön. Ja kuivaa päällepäätteeksi pyyhkeellä. Ihan samanlainen olo kuin silloin pienenä tyttönä isän ja äidin kanssa saunassa.

4. ruoka saamme vain luomu kasvisruokaa ja emme sitäkään mitenkään ylenmäärin. Myöskin riippuen hoidoista kaikki eivät saa aivan samanlaista ruokaa. Mutta periaatteessa se menee jotenkin näin, ainakin minun kohdallani: aamulla seitsemältä saan kupillisen kuumaa inkivääriteetä, sekä kannullisen yrttiteetä. 8.30 saamme aamupalan, joka on jonkinlaista kookosta tai riisiä kevyellä kasviskarrilla. Kahden aikaan saamme lounaan, joka on täysjyväriisiä, papuja tai muuta proteiinipitoista, pikkelsiä, jotain tuoretta, yleensä jugurtin kera, kookostahnaa sekä kookoskeitto kasviksilla sekä kaksi juomaa toinen voijugurttia ja toinen mausteinen keittomainen juoma. Mikään ruuista ei ole chiliä nähnytkään. Iltapäivällä saamme tuoreita ja kuivattuja hedelmiä sekä inkivääriteetä ja illallinen seitsemän aikaan koostuu ohuesta leivästä sekä lautasellisesta linssikeittoa. Olen jatkuvasti kylläinen ja tunnen, että tämä ruoka on minulle hyväksi. (tosin haaveilen kahvista, viinistä, homejuustosta, suklaasta, oliiveista..välihuomautus ja vinkki perheelleni)


Näiden neljän asian lisäksi teen joka päivä noin tunnin verran joogaa sekä yritän meditoida, luen kirjoja ( täällä on huikea kirjasto) tällä hetkellä luvussa on Minä olen Malala eli Nobelin rauhanpalkinnolla palkitun pakistanilaisen teinitytön tarina ja Arundhati Royn The God of Small Things sekä sieltä täältä silmäilen Swami Sukhabodhanandan Oh, Life Relax Please! -kirjaa, joka on jonkinlainen buddhalaisen oppien mukaan kirjoitettu elämänvalmennuskirja, jotta ihmiset hoksaisivat että puolisoiden kanssa ei kannata riidellä eikä muidenkaan ja että elämä on juurikin nyt ja tässä eikä jossain tulevaisuudessa. Ja että hyvyys on parempi juttu kuin pahuus ja aina ei kannata yrittää väenvängällä olla oikeassa. Käyn myös kävelemässä riisivainioiden keskellä tai katselen lintuja. Olen oppinut tunnistamaan ne kaikki. Hassuja ovat. 

päivät rutinoituvat -laitostunko?

29.10.

Eilinen hoitoni oli iltapäivällä kello kolme ja tänä aamuna sain hierontani kello 7.15. 

Olen tullut niin todella hoidetuksi ja hellityksi -tän on pakko vaikuttaa jotenkin. Niin paljon koskettelua ja hyväilyä, rukouksia ja rakkaudentäyteistä tunnetta. Ja sitten tämä ympäristö; luomoavan kaunista. Tänä aamuna kun istuin pökkeröisenä hoitoni jälkeen kuistillani, käveli riikinkukko eteeni, tepasteli siinä aikansa ja sen jälkeen lehahti pois.

Olo on vähän apea ja ei kuitenkaan. Kai tämä ympäristön ja aktiivisuuden muutos vaikuttaa; on pakko levätä. Olen yhtäaikaisesti kyllästynyt ja silti saamaton. Voisin tehdä vaikka mitä ja silti huomaan vain lepäileväni.

Kerroin unistani lääkärilleni, hän sanoi hoitojen vaikuttavan niin, että ne nostavat pinnalle erilaisia tunteitani. Näin taitaa olla. Näin viime yönäkin unta isästäni.

No niin, sain kuin sainkin aikaiseksi jälleen joogattua ja se oli sitten kolmas päivä eli odotettavissa lihaskivun hellittämistä ja samoin kuin joogan helpottumista. Aina näin tauon jälkeen alkaessani joogaamaan lihakseni kipeytyvät niin, etten melkein askelta pysty ottamaan tai kättäni nostamaan. Kolmannen kerran jälkeen helpottuu ja aina, aina mä päätän, etten enää pidä tälläisiä taukoja. Mikä siinä on kun siellä omassa kodissa on aina niin kiire tai muuten en vain saa aikaiseksi ja täällä Intiassa olen kuin toinen nainen.... Mutta kummasti olo freesaantui joogauksen jälkeen ja Isabellan kanssa istuskelin ja naureskelimme kaikenmaailman jutuille. Fiiliksestä toiseen.

Lääkärini Ravin mukaan mä olen tälläinen (hän ei kuitenkaan ole vielä tavannut mun tulista Pitta-puoltani, joka nostatti päätään tämän päiväisen tarinan kuullessani, kerron teille ihan pian..):



Vata Kapha
“Tämän tyypin on usein vaikea tunnistaa itseään kirjallisen testin perusteella, koska vata ja kapha ovat monessa asiassa toistensa vastakohtia. Vatatyypillä on taipumusta epäröintiin. Tyypin paljastaa yleensä se, että hoikka vatarakenne yhdistyy rennon vapautuneeseen kaphan esiintymistapaan, millaista ei koskaan nähdä puhtaissa vatatyypeissä. He ovat siis kaphapersoonia, jotka eivät jostain syystä ole saaneet massaa ja itse asiassa he voivat olla aika pienikokoisiakin, koska heidän ruumiinrakennettaan hallitsee vatan epäsäännöllisyys.
Aina liikkeessä olevasta vatasta poiketen vata-kaphassa on sisäistä vakautta. He ovat yleensä luonteeltaan tasaisia, mutta voivat stressaantuessaan reagoida vatatyyppien levottomuudella ja hätäännyksellä vata-kapha tyypit ovat yleensä nopeita ja tehokkaita, kun toimintaa tarvitaan, mutta voivat kapha-taipumuksensa mukaan myös pitkittää asioita. Heillä voi olla myös halua kerätä ja säilyttää. Vata-kaphat tuntevat usein voimakasta vastenmielisyyttä kylmää säätä kohtaan, koska molemmat doshat ovat kylmiä ja tämän vuoksi heidän ruoansulatuksensa voi olla myös epäsäännöllinen tai hidas.”( www.http://navadina.net/kehotyypit/)


Tänään juttelin Sheilan, kanadanmalesialaisen naisen kanssa. Hän on mua vuoden vanhempi ja 25 kiloa kevyempi. Hän kertoi, että oli nuorena Malesiassa nähnyt niin paljon perheväkivaltaa, että oli päättänyt ettei koskaan mene naimisiin malesialaisen miehen kanssa. Hän meni naimisiin 19 vuotiaana kanadalaisen miehen kanssa ja sai tyttären ja pojan aikalailla heti naimisiin menon jälkeen eli lapset ovat nyt 20 ja 19 -vuotiaat. Sheila on eronnut miehestään kuukausi sitten. Hän on lähellä kuolemaa. Anorektinen, kaikki luut moneen kertaan murrettuna ja mieli vielä pahemmin. Hänen aviomiehensä lukee raamattua ja on superväkivaltainen. Sheila on niin tottunut pelkoon ja siihen, että mikä tahansa sana voi johtaa silmittömään väkivaltaan. Mä tulin niin surulliseksi. Hän on käytännössä koko ajan sisällä bungalowissaan ja meditoi. Hän on uskomattoman kaunis kasvoiltaan; ei rypyn ryppyä ja suuret kauniit silmät. Meidän intiankanadalainen toissailtana vitsailikin, että arvaammeko kuinka vanha Sheila on. Minä arvasin, mutta Isabella ajatteli kymmenen vuotta nuoremmaksi. Sanoin Sheilalle silloin, että sinulla ei ole rypyn ryppyä, koska et naura tarpeeksi. Sehän oli tietenkin vitsi, koska nauroimme koko ajan siinä pöytäseurueessa, mutta Sheilan totinen vastaus: näin on, jäi mieleeni. Ja tänään hän kertoi minulle tarinansa. Miten surulliseksi minä tulin. Ja jos te näkisitte hänet, voi sentään. Sheila lähti meidän kanssa kävelylle riisipeltojen ympäri. Jouduin kantamaan hänet yhden mäen yli vaikka hänellä oli sateenvarjo kävelykeppinään. Hän ei päässyt kulkemaan. Kevythän hän oli.
Voi kunpa ei henkistä eikä fyysistä väkivaltaa olisi olemassa. Sheila oli saanut osakseen kumpaakin oikein roimalla kädellä. Kunpa hän ei kuolisi vaan voimistuisi ja pystyisi todellakin jättämään miehensä. Pyysin häntä olla menemättä takaisin Kanadaan, ennen kuin on tarpeeksi vahva, vaikka siihen menisi kymmenen vuotta. Niin kauan on toivoa, kuin on elämää. Hän kertoi olleensa todella lähellä itsemurhaa viime keväänä. Pyysin häntä jaksamaan nyt. Sanoin, että mahdollisesti lapsenlapsesi tulevat tarvitsemaan sinua ja voittoasi tästä taistelusta.
Illalisella kysyin Sheilalta miten hän löysi tämän paikan? Hän kertoi sen olevan ihme. Hän oli kaatunut portaissa ja ainut luu mikä häneltä silloin murtui oli jalassa oleva pieni luu, jota hän sanoi kutsuttavan rakastavaisten luuksi..Ei hajuakaan mikä tämä olisi suomeksi ja englannikielistä nimeäkään en muista. Luun murtuman seurauksena hän joutui pyörätuoliin kolmeksi kuukaudeksi, jonka aikana hän rukoili ja meditoi paljon. Hän sai jonkinmoisen valaistuksen tai näyn tai unen tai jotain, jossa hänelle kerrottiin, että Intiassa hän parantuu. Hän oli kauhistunut. Ei ollut koskaan käynyt Intiassa eikä todellakaan voinut edes aavistaa mihin siellä suuntaisi -liian iso ja liian paljon. Kulkiessaan kotikaupungissaan hän huomasi mainoksen jossa mainittiin Ayurverdisestä hoidosta hänen kotikaupungissaan. Hän soitti sinne ja varasi viikon ajan. Hoitaja siellä oli opiskellut meidän päälääkärimme tohtori Ravin opastuksella ja sanoi Sheilalle, että sinulle ei viikko riitä ja näin hän löysi tiensä tänne ja on tosiaan nyt täällä neljättä kertaa. Ensimmäisellä kerralla hänen jalkansa saatiin kuntoon. Olen kuullut nyt moneen kertaan sanottavan, että tämä klinikka missä olen on yksi parhaita ja arvostetuimpia Intiassa.
Tää on mun hermoparantola.



30 .10.
Heräsin jälleen 04.20 illalla yritin valvoa myöhempään välttääkseni nämä aamun aikaiset heräämiset, mutta toisaalta aamut on mun juttuni, että väliäkös sillä. Linnut nukkuivat vielä, vain riikinkukko rääkäisi muutaman kerran jossain kauempana. Auringon sarastaessa menin ulos istumaan; kolibrit lentelivät ja hassu musta lintu istui omalla oksallaan levitellen siipiään. Kuu mollotti vielä suurena, kauempaa temppelistä kaikuivat rukoukset. Yritin meditoida, mutta sitten muistin Jukan keikkajutut, palasin hengitykseni tarkkailuun, mutta polveani alkoi koskea ja vaihdoin asentoani. Meditoin, mutta huomasin hyttysen sisällä ja häädin sen ja avasin ikkunan. Lopetin meditoinnin ja kävin pitkäkseni kuuntelemaan linnunlaulua. Nukahdin.
Heräsin, juuri ennen hoitoni alkua. Aria tuli luokseni. Sanoin hänelle, että minusta tuntuisi hyvältä jos saisin pidempään päähierontaa, hän kertoi sen kuuluvan hoitosuunnitelmani kakkosvaiheeseen. Aria sanoi, että voimme siirtää hoitoaikaani tunnilla, jotta ehdin syömään aamupalan ensin. Aria myös kysyi, käykö minulle, jos Marika, opiskelija, tulee seuraamaan hoitoani. Marika ei ole vielä tutustunut tähän hoitoon, jota minulle tehdään juuri nyt. Vastasin, että en tiedä. Toisaalta onko sillä nyt niin väliä ja toisaalta haluaisin pitää oman tilani omanani ja yksityisyyteni itselläni. Sovin, että ok, mutta sanoin, että voin helposti pyytää häntä poistumaan, jonka hän sitten ymmärsi.
Juttelin aamupalalla lääkärini kanssa ruuastamme. Kysyin miksi ruokamme ei ole tulista. Aria kertoi mausteiden vaikuttavan tunnepuolella ja hoitojen aikana kaikki ylimääräiset ärsykkeet olisi pidettävä mahdollisimman vähäisinä. Kerroin Arialle myös muutamalla sanalla Sheilan elämästä, joka teki minut niin surulliseksi. Aria sanoi minulle, että olen täällä itseni takia ja minun täytyisi välttää tilanteita ja asioita, jotka vaikuttavat minuun voimakkaasti tunnepuolella. Ja kyllä Sheilan tilanne vaikuttaa minuun. Aria pyysi minua keskittymään enemmän itseeni. Tätä ohjeta voisin enemmänkin noudattaa elämässäni, ehkä..
Kysyin onko Aria naimisissa. Hän sanoi, että hänellä on sulhanen, mutta heidän avioliittonsa esteenä on horoskoopillisia-asioita. Tähden olivat ilmeisesti aavistuksen verran huonossa asemassa Arian kohdalla. No toivon, että he löytävät ratkaisun. Minä en edes tiedän monenko aikaan olen syntynyt. Ehkä sen voisi saada selville vaan enpä ole selvitellyt. Olkoon tähteni niin kuin haluavat.

Tämän päiväinen hoitoni vaikutti minuun voimakkaasti tunnetasolla. Kyyneleet tulivat silmiini. Unohdin myös aamulla ottaa lääkkeeni, otin ne vasta hoidon jälkeen..huoh.