kammioeloa

5.11.

Kuukautiset.

Mä en ole eläissäni ollut paikassa missä näin avomielisesti puhutaan kuukautisista. Illallispöydässäkin multa kysyttiin, että vieläkö vuodat. Voi vitsi, ja mä kuitenkin olen aina ostanut kaikki alapäähän viittaavat asiat kaupastakin vähän kulmien alta kurkkien. Vähäiset on huvit täällä nunnaluostarissa.

Mulla alkoi omat kuukautiseni kolmetoistavuotiaana eli olen 27 vuotta kerran kuukaudessa ja joskus useammankin kun stressiä pukkaa, kärsinyt neljän viiden päivän ajan vuodosta. Ja joo, ei se mitään hauskaa ole, vaan ihan tympeetä ja asia, jonka toivoisi vaan olevan ohi. Ja sitten täällä ensinnäkin tohtori Ravi arvasi päivälleen koska kuukautiseni alkoivat ja antoi minulle ayurverdisiä lääkkeitä ja olivat sitten ohi alle kahdessa vuorokaudessa. Mä olin ihan, et juma, mä haluan näitä pillereitä seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi kiitos. Mutta ei niitä kuulemma suositella, parempi olisi sitten ihan luonnollisesti, muuten pitta nousee liiaksi, plaah..Jos kuitenkin ees seuraavaksi viideksi vuodeksi jostain noita pillereitä saisin.

Vähän omituinen olo ollut nämä lähipäivät. Olen jumittunut tänne kammiooni ja olen pitkiä aikoja tekemättä yhtään mitään. Vähän luen ja olen tehnyt joogani päivittäin, mutta aika monta tuntia on vuorokaudessa täytettävänä. Sisäänpäin kääntynyt olo.

Pari päivää sitten meillä oli Puja, joka on jumalanpalvelus. Jännästi siitä tulee ortodoksinen jumalanpalvelus mieleen kaikkinen jumalansanoineen, jota ei ymmärrä ja kyntilöineen ja savuineen. Ehtoollisenkin saimme. Pyysin illasta naapurin nuortumaan tulleelta Vitalilta valokuvan, ohessa se. Vitali kutsuu mua muuten Katjuskaksi, kivaa. Itse en kameraani edes ajatellut kiikuttavani sinne. Aika monissa erilaisissa jumalanpalveluksissa olen ollut lähtien luontouskonnosta, hindujen, buddhalaisten, ortodoksien, katolisten ja niin tietenkin monesti meidän luterilaistenkin. Moskeijassa en kuitenkaan ole koskaan ollut enkä siis islaminuskoisten jumalanpalveluksessa. Haluaisin kyllä, lähetän pienen toiveen matkaan.

Keskustelin Arian kanssa yhtenä päivänä ihmisyydestä. Arian näkemyksen mukaan olemme kaikki maailman ihmiset lähtöisin samasta jumaluudesta, ilmenemme vain eri tavoin ja erinäköisinä riippuen minne olemme syntyneet. Tottahan se ainakin on, että ihmisillä on tarve ympäri maailman jumalan kunnioittamiseen ja uskontoja on monia. Eikä mulla ole halua kenenkään jumalsuhdetta kyseenalaistaa. Mä uskon hyvyyteen ja rakkauteen. Ja siihen, että ainakin mun mummoni ja paappani pääsevät ajallaan taivaaseen, koska sen parempaa ihmistä ei ole kuin mun isoäitini.

Olin siis kolme päivää ilman hoitoja. Hengailin, maalasin, luin, käveleskelin, joogasin ja kyllästyin. En meinaa saada aikaiseksi sitäkään vähää minkä normaalisti touhuilen ihan ohimennen. Tuntuu kuitenkin aika hyvältä tämä sisäänpäin kääntynyt olo. Siltä että juurikin tätä tarvitsen. Onhan tämä aikamoinen rehab; ei kahvia, ei alkoholia, ei ylensyöntiä, ei bileitä, ei valvomista eikä oikein edes sosiaalisia suhteita. No muutama kaveri on ollut yhtedessä maailmalta, joka on ollut tosi kivaa ja muutaman työpostin olen saanut. Ja oma perhe tietenkin juttelee päivittäin. Silti kapeaksi on käynyt tilani. Mutta hyvältä tuntuu. Ja mä nukun tosi paljon ja syvästi.

Isabellan kanssa käymme viiden aikoihin kun ei ole enää niin kuuma, yhdessä kävelyllä. Menimme riisipeltojen läpi ja siinä polulla tapasimme ikivanhan kuivettuneet pienestäkin pienemmän naisen valtavan heinäkasan ja käsisirpin kanssa. Se oli iso ja painava se heinäkasa ja tosiaan nainen puolet mua vanhempi ja puolet pienempi. Nostin sen kasan pääni päälle ja kannoin sen kilometrin verran naisen ohjatessa ja jatkuvasta nauraen ja kaikille naapureille huikkien, että katsokaas minkälainen työmies mulla on..Voi että sillä mummulla oli hauskaa ja juttua riitti. Heitin kasan sinne talon pihalle katoksen alle. Mutta ei se vanhempi nainen sinne jäänyt vaan lähti meidän kanssa kulkemaan vielä takaisinpäin. Myöhemmin illalla ajattelin, että ei se varmasti kuitenkaan ollut naisen koti, vaan ehkä hän on köyhä leski ja tekee tuota heinänkeruuta henkensä pitimiksi. Työtä on niin monenlaista. No ainakin hän sai minulta viikkojen ilot ja naurut ja jutunaiheet.

Tänään mulla alkoi uusi hoitomuoto.

Makasin jälleen puupöydällä nakuna selälläni ja Aria laittoi kätensä otsalleni ja luki rukouksen, jonka jälkeen hän kävi läpi kaikki sakrani rukousten kera. Hän kaatoi jälleen ensin kylmää öljyä otsalleni ja sain päähierontaa, sen jälkeen spiraalin muotoisesti kuumaa öljyä vatsalleni, rinnoilleni, käsivarsilleni ja jaloilleni. Sain hierontaa joka paikkaan ja varsinkin kaikkiin niveliin. Olosta tuli äärimmäisen rentoutunut. Sama toistui selkäpuolelleni. Pesijänaiseni Latatsin tullessa alkoi uusi hoito eli kuumaa öljyä valutettiin joka paikkaan alkaen jokaisesta varpaasta ja siirtyen jalkojani pitkin pakaroihini ja selkääni ja lopuksi käsivarsiin ja sormenpäihin. Tämä toistui yli kymmenen kertaa. Olo oli melkein eroottinen, jos edes yhtään olisin tuntenut seksuaalista halua. Öljy valui hitaasti ja paksusti joka uomaan ja mutkaan. Olosta tuli äärimmäisen rentoutunut. Öljy oli melkein hunajan oloista niin paksua ja hitaasti valuvaa. Sama toistettiin etupuolelleni. Jälleen hoitoni kesti pesuineen lähes kaksi tuntia, jonka jälkeen kopsahdin kylpytakissani ( kiitos Päivi) sängylleni lepäämään. Seuraavat kuusi päivää mennään näillä hoidoilla.

Miten siihenkin voi tottua, että toinen pesee sinut saippualla ja shampoolla ja kuivaa pyyhkeellä. Voi että olen hellitty. Kyllä sekin vaatii rohkeutta ja antautumista, että uskaltaa ottaa vastaan tälläistä hoivaa.