Lääketieteestä

Mustahan piti tulla lääkäri. Olin hyvä ja ahkera koululainen, lukiossa luin kaikki mahdolliset kurssit. Maksimimäärä oppimista oli tavoitteeni: pitkä matikka, laaja fysiikka, bilsan ja psykologian extrakurssit jne..Ja aina harmitti, jos en kokeista saanut täysiä pisteitä. Pyrkimys oli olla kympin tyttö. Jotain kuitenkin tapahtui matkan varrella. Taide alkoi kiehtomaan enemmän ja enemmän, myös teatteri houkutti, loppupeleissä kuitenkin ekologinen maailmankatsomus vei voiton. Ymmärsin, etten koskaan voi astua länsimaisen lääketieteen tielle, tärkeämpää oli mielestäni silloin -ja yhä vieläkin, maalla asuminen ja luonnonmukaisen ruuan syöminen.

Tullessani äidiksi, halusin hoitaa lastani mahdollisimman pitkälle omien arvojeni mukaisesti ja onnekseni myös silloinen omalääkärimme oli kanssani samalla puolella. Sairauden tullessa hoidin pienen potilaani ruokavaliolla, yrteillä, valkosipulilla ja kaalin lehdillä...Lääkärin kanssa sovimme, että tulemme tarkastukseen tarpeeksi usein ja sain ohjeen olla yhteydessä, jos tuntui ettei "poppakonstini" tehonneet. Ehkäpä juurikin tämän hyvän lääkärisuhteen ansiosta lapsemme keuhkokuume otettiin heti tosissaan ja juuripa länsimainen lääketiede kaikkine antibiotteineen pelasti poikani hengen. Olen myös rokottanut itseni ja lapseni kaikilla mahdollisilla rokotteilla, koska matkustamme paljon kolmansissa maissa. En koskaan kykenisi antamaan itselleni anteeksi, jos lapseni sairastuisi tautiin, johon on olemassa rokote.

En siis missään nimessä väheksy länsimaista lääketiedettä. Mutta uskon, että myös muiden vanhojen kulttuurien tiedolla on jotain suurta annettavaa meille ihmisille yhä vieläkin. On siis syytä elää käsikädessä ja katse avoinna.

Jotain kuitenkin on tapahtumassa myös länsimaisen lääketieteen saralla.  Myös tieteellinen tutkimus on entistä kiinnostuneempi vanhojen kulttuurien perimätiedosta: 

"Lääketieteen Nobelin palkinnon sai kolme tutkijaa, jotka ovat kehittäneet tehokkaita lääkkeitä loisten aiheuttamiin sairauksiin. He ovat William CampbellDrew'n yliopistosta Madisonista Yhdysvalloista, Satoshi Omura Kitasaton yliopistosta Tokiosta ja Youyuo Tu perinteisen kiinalaisen lääketieteen akatemiasta Pekingistä. (HS 5.10.15)" 

Nobelin  lääketieteen palkinto meni siis perinteisen kiinalaisen lääketieteen edustajalle. Mielestäni tämä on mielenkiintoista ja merkittävää. Jotain on selkeästi muuttumassa. 

Kuukauden mittainen panchakarma-hoito, jonne olen nyt siis lähdössä, edustaa perinteistä intialaista lääketiedettä ayurvedaa. Kirjoitinkin tuossa eilisessä kirjoituksessani, ettei minulla ole mitään merkittävää sairautta, johon haen hoitoa. Toivonkin kaikkein suurimmassa määrin hoitoni kohdistuvan mieleni tasapainottumiseen. Olen superenerginen nainen ja aika usein huomaan myös tekeväni asioita oman jaksamiseni tuolla puolen. Sisulla.. Toivon siis tämän hoidon auttavan mieleeni. Tasapainottavan minua vielä entisestään. Haluan oppia siis itsestäni: kuka olen, mitä haluan ja miksi. Ehkä tuo viimeinen miksi, on mielenkiintoisin kysymys..

AYURVEDAN PERIAATTEET1) Ayurveda on olennainen osa Veda-kirjallisuutta, joka on vanhinta muistiinmerkittyä tietoa ihmisen kokemusmaailmasta.
2) Ayurveda tulee kahdesta sanskritinkielisestä sanasta - ayus tarkoittaa "elämää", ja veda tarkoittaa "tietoa" tai "tiedettä". Täten, Ayurveda tarkoittaa "elämän tiedettä".

3) Ayurvedan kaksi päämäärää ovat:
a. pidentää elämää ja edistää täydellistä terveyttä (lisätä vuosia elämään ja elämää vuosiin)
b. hävittää täydellisesti kehon sairaudet ja vajaatoiminnat.

4) Ayurveda pitää yksilöä kokonaisuutena ja pyrkii luomaan harmoniaa elämän osa-alueiden välille. Täydellinen terveys tarkoittaa elämää, joka on vakiintunut täydelliseen tasapainoon. Kokonaisuudessaan Ayurvedan tarkoituksena on kehittää ihmisen toiminnan korkeimpia tasoja sekä kehossa että mielessä.

5) Terveyskäsite on Ayurvedassa holistinen eli kokonaisvaltainen.

6) Ayurvedassa kohdistetaan erityistä huomiota doshien tasapainottamiseen. Doshat ovat kolme fysiologiaa hallitsevaa pääperiaatetta (Vata, Pitta, ja Kapha).

http://www.maharishiayurveda.fi/esittely.htm

Panchakarma

Elän tätä elämääni seuraten virtaa, joka tuo luokseni asioita ja niihin sitten tartun. Olen aina yrittänyt tehdä työni reippaasti, ahkerasti ja intohimolla. Luotan, että asiat tapahtuvat juurikin kuin niiden on "määrätty tapahtuvaksi". Uskon siis kohtaloon.

Panchakarma-hoidon sanotaan uudistavan kehoa solutasolla yhtä paljon kuin keho itse tekee seitsemässä vuodessa. Hoito edellyttää mielenlujuutta, sitoutuneisuutta, läsnäoloa ja uskoa omaan puhdistumiseen. Panchakarma-hoito on maailman vanhimman luonnonlääketieteen, ayurvedan, ainutlaatuinen hoitomuoto.

Panchakarma-hoidon tilasin sattumien summana. Parisen vuotta sitten vietin aikaani pikku-Andamaneilla yhdessä italialaisen Isabellan kanssa. Olemme sen jälkeen pitäneet silloin tällöin yhteyttä sähköpostin avulla. Isabella kertoi tämän vuoden alussa menevänsä jälleen toistamiseen Panchakarma -hoitoon, jossa oli viime helmikuussa ollut. Hän sanoi hoidon olleen niin täydellisen ihana ja ainoa asia, jota hän harmitteli oli se, ettei aiemmin ollut tätä hoitomuotoa löytänyt.

Viime talvena viettäessäni aikaa Rishikeshissä joogailemassa tapasin suomalaisen Sinin, joka noudatti myös omaa henkiökohtaista pancha karma hoitoa itseensä..Asia oli siis jollain tavoin minulle tuttu -ainakin nimenä.

Nopskkaana ja näpsäkkäänä tyttönä ei kauan kestänyt, kun olin yhteydessä klinikkaan, jonne Isabella oli jälleen menossa. Ja ihmeen kaupalla sain peruutuspaikan itselleni. Nämä hoitopaikat täyttyvät todella paljon etukäteen. Maksoin varausmaksun ja ostin lentoliput, olin siis jälleen matkalla Intiaan. Tosin minulla ei ollut aavistustakaan minne tai miksi olin menossa.

Minullahan ei ole minkäänlaista suurta sairautta tai muutakaan vaivaa, johon kaipaisin hoitoa. Toisaalta ehkä tämä on jonkinlainen keski-ikäisen naisen riitti. Jotain hyvää itselle...Näillä ajatuksilla lähdin tutustumaan hoitomuotoon...hymyni alkoi hyytymään..Ylensyöntiä, -juontia, oksentamista, ripulointia, iilimatoja ja riisivettä..Herramun jee! Mitä ristusta mä olen oikein ryhtynyt nyt touhuamaan!? oliko pakko....

En oikeastaan uskaltanut asiaan tutustua enää paremmin..

ohessa linkki radio-ohjelmaan aiheesta ja myös klinikkani kotisivu..

http://www.poonthottam.info/history-of-ayurveda.html

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/11/miksi-halusimme-kayda-lapi-panchakarma-hoidon

http://yle.fi/teos/panchakarma/

Tänne sitten kirjoitan päiväkirjaa miten hoitoni sujuu..ollaan kuulolla.

kotona

Kotimatka kesti 32 tuntia ja nukuin silmäyksen siellä ja toisen täällä. Kuolema tuli lähelle, koska pelko, joka lentomatkailussa voi käväistä mielessä toteutui. Lähdin Kalkutan kentältä tavallisella uudella koneella, jossa on käytävä keskellä ja istuimia 3+3. Nousukiito lähti tavanomaisesti, mutta nousussa toinen moottoreista rikkoontui, kone tärisi ja ulvoi. Mutta pakko oli nousta, koska isoa konetta ei niin vain pysäytetä eikä myöskään laskeutua voi kuin tietyltä korkeudelta.

Kaikki koneen matkustajat miehistöineen olivat täysin rauhallisia. Stuertit vain juoksivat ohjaamoon ylämäkeen ja palasivat rauhoittelemaan matkustajia kertomalla, että on teknisiä ongelmia ja hetkisen kuluttua kertoivat, että laskeudumme takaisin Kalkutan kentälle ja että toinen moottori on pahasti vioittunut.
Minun päässäni kävi suru poikani puolesta, kun ajattelin että tässä se elo nyt sitten oli.
Mutta ei, laskeuduimme yhdellä moottorilla takaisin kentälle ja vaaratilanne oli ohi. Lentomatkailu on turvallista ja harvoinhan niitä onnettomuuksia tapahtuu, siihen nähden kuinka paljon maailmassa lennetään.

Edessäni oli vielä kolme lentoa ennen Helsinki-Vantaata. Nyt olen kotona ja päätän tältä osalta blogini kirjoittamisen. Puolisoni on tällä hetkellä keikkakiertueella Amerikoissa ja häntä voi seurata täältä www.blackriverbluesman.blogspot.com

Taidetta

 Viimeisiä vetelee tämä loma, nopeasti tuntuu aika vilahtavan sormien välistä. Taas olen kuitenkin muutaman kokemuksen rikkaampi. Ajattelin elämääni numeroina ja tässä pieni tulos: täytän 39 tänä vuonna, olen ollut puolisoni kanssa 20v, puutarhaani olen kaitsenut 18v, poikani täyttää tänä vuonna 12v, olen matkustanut 20v joka vuosi useamman kuukauden reissuja kaukomaille. Olen tätä kautta ollut ulkomailla jo viitisen vuotta. Ja kuinka monessa "hotellissa" olenkaan asunut..

No eilisen päivän vietin Tonyn kanssa, joka on muutaman vuoden itseäni vanhempi kundi Zimbabwesta, tosin asunut jo 15vuotta Lontoossa. Kiertelimme Kalkutan taidegallerioita ja keskustelimme niitä näitä.. Kerroin myös hänelle ajatukseni elämästäni numeroina ja siitä että se saa minut tuntemaan itseni vanhaksi. No hän nauroi ja sanoi nuorihan olet ja eikös se äskeisen näyttelyn taiteilija ollut syntynyt vuonna 1924, että mulla olis vielä muutama reissu tekemättä ennen kuin siihen ikään pääsen. Näinhän se on.
Elämä on elettevä hetkessä ja ikä on vain numeroita.

Juuri nyt istun kahvilassa ja juon inkivääri-, punajuuri- ananas-sellerimehua, täytyy kyllä itsekkin käydä ostamassa tuommoinen mikseri millä näitä herkkujuomia tehdään.
Tänään olisi tarkoitus tehdä viimeisiä pieniä ostoksia ja sitten pakata tavarat ja lähteä kotimatkalla. Talvikin on sitten sopivasti saapunut. No kevät on jo tietenki tulollaan ja valon määrä on jälleen kasvuun päin. Hyvä niin.

Eiliset taidenäyttelyt olivat piristäviä, koska Delhissä olin viime vuonna hieman pettynyt tarjontaan, mutta täällä Kalkutassa oli tosiaan mielenkiintoista nähtävää. Keskustelinkin galleristin kanssa sekä museonjohtajan, joskos ensi vuonna sitten rouva Juhola esittelisi omaa taidettaan kalkuttalaisille, lupaavalta tuntui.
Ja ai niin aamuni aloitin vierailemalla äiti Teresan talolla.

Carboratorin hakua Kalkutassa

Rauhallisen saarielämän jälkeen Kalkutan ihmisvilinä on korviahuumaavaa. Kiertelin pitkin katuja ja kujia etsien kaasutinta 60-luvun Enfieldiin.. Ei löytynyt tai löytyikin, mutta olisi pitänyt tilata ja olisi tullut vasta 16 päivän päästä ja silloin en enää ole täällä. Silmiini osui vaikka mitä tällä kävelyretkellä ollessani; oli pieniä poikia tuhostamassa tulitikuilla paperia, vanhoja mummuja kerjäämässä, kodittomia nukkumassa muovin alla koira vieressään, kadut täynnä kaikkea kummallista myytävää, tuoksuja virtsasta hyviin ruokiin.. En pelännyt, vaikka tätä varaosaa etsiessäni olinkin aika miehisellä alueella. Kalkuttalaiset tuntuvat olevan hyvin hienovaraisia, kohteliaita ja avuliaita.

Kävin myös tutustumassa Kalkutan englannin siirtomaa-ajan historiaan. Silloin tämä kaupunki oli pääkaupunki ja täydessä arkkitehturisessa ja kulttuurisessa loistossaan. Yhä nykypäivänäkin Kalkuttaa pidetään Intian tärkeimpänä taiteen ja kulttuurin tyyssijana ja kaupunkia kansoittaa intellektuallit ja hyvin köyhät ihmiset. Kaupunki on siis aika poikkeuksellinen ja hyvin vastakohtien paikka.

Miten orientoitua uusissa isoissa kaupungeissa?

Opaskirjat ovat todella käteviä, vaikkakin Lonely Planet on menettänyt uskottavuutensa reppumatkaajien suosiossa, on siinä kuitenkin yhä vieläkin hyvät puolensa. Lähes joka kaupungista löytyy alueensa mihin ovat halvat pienet guesthouset asettuneet vieriviereen ja tämän myötä alue on reppumatkaajien suosiossa, jonka takia alueelle kehittyy kaikkea muuta mitä reissari matkallaan tarvitsee. Kalkutassa alue on Sudderstreet, Delhissä Pahargan, Kathmandussa Thamel, Bangkokissa Khaosan jne.
Näiltä alueilta löytyy halpojen luukkujen lisäksi matkatoimistoja, jotka hoitaa lento- juna, -bussilipuista lähtien kaiken lähialueen kiertoajeluihin. Alueelta löytyy tietenkin myös wifi ravintoloita jotka tarjoavat pannukakkuja ja muuta länkkäriruokaa. Ja tietenkin iltahuvituksia. Kaikkea on siis tarjolla, mistä matkaaja on unelmoinut rämpiessään läpi maaseudun ihmeiden kohti kaupungin huvituksia. Kaupungit ovat kuitenkin pääsääntöisesti läpikulkupaikkoja ja matkaajat yöpyvät niissä vain päivän tai pari. Kalkutta on tässä tapauksessa poikkeus, koska täällä asuu paljon nuoria vapaaehtoisia, jotka työskentelevät äiti-Teresan toiminnassa.

Asun huoneessa, joka avautuu kattoterassille ja eilinen täysikuu oli komeaa katseltavaa. Huoneessani on pari sänkyä pieni pöytä ja tuoli sekä vessa. Maksan siitä 6€ yöltä, pienemmän ikkunattoman ja vessattoman olisin saanut puolet halvemmalla.

Tänään ajattelin käydä tutustumassa muutamaan taidegalleriaan ja äiti-Teresan toimintaan.

Krokotiilejä, iilimatoja, käärmeitä ja tulehduksia

Vaihdoin saarta perheeni lähdettyä kotimatkalle. Tämän viimeisen viikkoni olen ollut Little Andamaneilla, joka on eteläisin saari jonne on sallittua matkustaa.

Olen viettänyt aikaani ikäisteni seurassa; pariisilainen pariskunta, jonka mies on töissä Nokia networkillä ja myös opiskellut Tampereella 90-luvulla, hänen vaimonsa, joka on vapaa kirjailija. Hänen ensimmäinen romaaninsa kertoo Markiisisaarista, missä pariskunta vietti kuukauden muutamia vuosia sitten. Samaisella matkalla saksalainen mies katosi saarten metsiin ja vain vaatteet löydettiin. Miehen epäiltiin joutuneen kannibalismin uhriksi. Markiisisaarilla asusteli aikoinaan myös suuri suosikkini Jacques Brell. Ehkä seuraava reissuni suuntaa kohti näitä salaperäisiä saaria..

 Ranskalaisalgerialainen mies, joka 20-vuotiaana purjehti isolla Norjasta ostelulla puisella purjeveneellä viisi vuotta ympäri maailman meriä keräten mukaansa ihmeellisiä tarinoita. Vuonna -88 laiva jäi Intian etelän vesille, koska miehistöä oli liian vähän. Vene vaati purjehtiakseen mieluiten lähes 20- hengen miehistön. Nazir ei kuitenkaan ole koskaan lopettanut matkustustaan, mutta kantaa yhä vielä mukanaan valokuvia kauniista puisesta purjeveneestä. Hänestä huokuu rakkaus mereen.

Isabella on italialainen nainen, joka on viimeiset 10-vuotta asunut puolet vuodesta etelä-Intiassa asramissa meditoimassa ja joogaamassa. Hänen kanssaan juomme aamukahvimme, käytämme toscanalaista oliiviöljyä salaattiimme ja käymme aamu-uinnilla upeissa aalloissa.
Pikkuandamaanit ovat tunnettuja suurista aalloistaan ja täällä onkin kaksi austraalialaista surffaria ja siinhän se sitten onkin tämän saaren turismi. Täällä ei ole lainkaan intialaisia turisteja ja meitä länkkäreitäkin todellakin vain kourallinen. Rantaa riittää useita 10 kilometrejä, joissa saa olla täysin yksin tai ei aivan, hietakärpäsistä saa kyllä seuraa...joka paratiisissa on käärmeensä...

Vuokrasimme päiväksi Isabellan kanssa skootterin ja kolusimme joka kolkan saarelta. Kaikkialle ei pääse koska täällä asuu Ongeja ja Nicobareja ja heidän alueelleen ei saa mennä. Yhtenä päivänä kävin pienellä vesiputouksella uimassa ja seuraavana päivänä ranskalainen pariskunta oli nähnyt siellä krokotiilin, tosin vain ihan pienen reilun metrisen. Merikrokotiilit täällä voivat kasvaa todellakin yli kolmimetrisiksi. Mutta vain muutama ihminen on joutunut heidän syömäkseen. Ajaessamme skootterilla ohitimme tiellä reilun metrisen boan ja supermyrkyllisiä vihreitä käärmeitä on vilahdellut ohitse. Täällä on villeyden tunnetta.

Yhtenä aamuna lähdimme koko joukolla noin 40km vaellukselle saaren keskiosiin viettääksemme aikaa isolla vesiputouksella. Putous oli mahtava -kuin jostain sadun paratiisista, jossa oli luonnon oma spa pienillä lämpimillä altailla ja hyppytorneilla ja vesiputouksella, joka hieroi ihanasti hartioita. Myös täällä vaarana olivat krokotiilit, mutta kuuleman mukaan vain alimmalla altaalla ja me siis uimme yläaltailla. Matka oli kaunis keskellä upeaa viidakkoa ja viidakon eläinten ääniä. Ohitimme myös pari työnorsua matkalla sekä järkyttävän määrän iilimatoja. En kyennyt enää katsomaan jalkojani, koska madot menivät läpi vaelluskenkieni tikkausreijistäkin ja tulivat ulos paksuina ja hyvin syöneinä paulan reijistä. Olin niin varma, että kun otan kengät pois pyörryn silkasta inhosta. Mutta ei, olin saanut vain neljä puremaa. Paikallinen sinappiöljy-, tupakki- sitruuna-, valkosipuliseos toimi ja vaikka iilimatoja riitti eivät muut kuin neljä rohkeinta saaneet minusta vatsaansa täyteen.

Sain jouluaattona punkin pureman jalkaani ja se ei vain parantunut, vaikka käytin päivittäin betadiinia ja antibioottista rasvaa. Jouduin lääkäriin täällä saarella ollessani ja söin antibioottikuurin ja juuri kun sain sen syötyä huomasin vaelluksella saadun pienen hiertymän tulehtuneen ja nyt koko nilkkani on turvoksissa. Ilman kosteus on ihan omaa luokkaansa täällä. Ja pienetkin naarmut voivat tulehtua niin kovin nopeasti, ettei tälläinen pohjoisen tyttö ota sitä uskoakseen. Nyt yritän hoitaa jälleen haavaani. En haluaisia jälleen syödä kuuria, joten kokeilen holvaamista betadiinilla, kiehutettua suolavettä ja buranaa.. Saas nähdä..pystyn ainakin kävelemään tänään, jota en eilen kyennyt.
Harmittaa vain tämän päivän snorklauksen poisjäänti, koska todellakin täällä on hienoja eläviä koralleja jopa matalassa vedessä. Ehkä menen kuitenkin koska olenhan jo aivan pian Kalkutassa ja siellä ilmasto on helpompi ja naarmu paranee itsekseen. Kalkutassa vietän reissuni viimeiset päivät..
So long..
Madam is on the way...

Lomalla

Netitön saari. Pieni saari keskellä Intian valtamerta Bengalin lahdella. Lähin maa taitaa olla Burma tai Indonesia. No Thaimaa ja Intiakin ovat yhtä lähellä tai kaukana. Rantaan huuhtoutuu merivirtojen mukana pulloja enimmäkseen juuri näistä maista, mutta myös Bangladeshista. Mietinkin miten 60-luvulla alkanut muovin vallankumous on vaikuttanut tämän saariryhmän heimoihin, jotka asuvat vielä aivan kivikautisella ajalla. Olisi hauska nähdä heidän kotinsa ja mitä kaikkea he ovat kehitelleet meren huuhtomista tavaroista. Saarilla asuu kuudenlaisia heimoja kuten, Onge, Jarawa, Shompen -heimolaisia ja heidän maansa on ns. suojeluksen alla, mutta youtubessa leviää videoita intialaisista turisteista anatamassa heille tanssia vastaan keksejä. Niin surullista. Rahalla saa ja tyhmiä ihmisiä riittää.

Myös minä käytin meren huuhtomia tavaroita noin 15-vuotta sitten, kun ensikerran astuin Andaman ja Nicobarien saariryhmälle viiden vuorokauden merellä olon jälkeen. Asuin tuolloin Longin saarella pelkässä riipumatossa ja ruuan laitoin itse nuotiolla Port Blairista tuomillani välineillä. Enää leirielämän viettäminen ei ole sallittua. Enkä minä enää saapunut edes laivalla, vaan nopeasti lentäen. Kalkutasta lento kesti kaksi tuntia ja Delhistä neljä ja puolituntia. Lennot ovat varattava todella ajoissa, jos haluaa saada edukkaat liput. Minä maksoin 50€ sivu Kalkutasta. Ajoissa siksi, koska täällä ei juurikaan reppumatkaajia näy, mutta todella paljon intialaisia ryhmämatkaajia, jotka viipyvät tällä meidän pikkusaarellamme yhdenpäivän ajan. Intiassa on viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut keskiluokan vaurastumista ja se näkyy juuri lentoliikenteessä ja tälläisissä oman maansa lomakohteissa.

Olimme myös viime vuonna 6 viikkoa näillä samoilla saarilla ja silloin suoritimme Johanin ja Samin pitämässä paikassa sukelluskortit.
Indian Scuba Explorersin asiakkaita olemme myös tänä vuonna. Poikani, joka nyt on 11 vuotta, on täysin omassa elementissään veden alla happipullojen kanssa. Sukelluksia hänellä on jo pian lähes 30 takana. Ja minä myös -tuntuu kuin sukelluksen avulla pääsisin aivan toiseen todellisuuteen, jossa värit ja muodot ovat kuin satumaasta.
Johan on todellinen merien suojelija ja hän on myös lahjakas pedagogisesti. Poikani on saanut häneltä arvokasta oppia.

Hienot korallit ja kalat eivät ole ainoita tämän meren ihmeitä. Olin eräänä päivänä itsekseni katselemassa merta, poikani olessa sukeltelemassa ja puolisoni naapurisaarella käyttämässä todella hidasta nettiyhteyttä. Minulla ei ollut mukanani uikkareita eikä myöskään snorklareitakaan. Lähdin kuitenkin alas biitsille ajatuksenani vain harhailla. Kohtasin vanhemman miehen ja hän sanoi minulle, että katsohan tuonne, siellä on dugongeja eli merilehmiä, jotka ovat kolmimetrisiä kasvissyöjänisäkkäitä. No minä tietenkin saman tien heitin vaatteet rannalle ja juoksin mereen ja uin rannasta noin sata metriä ulapalle ja yritin nähdä näitä lempeitä jättiläisiä. Lähdin jo uimaan kohti rantaa, kun yht'äkkiä metrin päästä minusta nousi hengittämään kaksi valtavaa sierainta ja sama tapahtui toisella puolellani. Sydämeni takoi tuhatta ja vähän pelottikin. Äiti ja kaksi lasta saattelivat minut takaisin rannalle. Minä sain pienen lahjan elämältä. Kiitos siitä.

Saarella on suomalaisia. Suomi on niin pieni maa ja Intia iso, mutta jotenkin meitä tänne on ajautunut jo viisi tyyppiä, jotka kaikki olemme saman maksimi ajan eli 45 päivää ja tällä samalla saarella. Saunahan siitä seurasi jouluksi. Juuso kävi naurattamassa meidän saaremme pientä sekatavarakauppaa ostamalla sieltä 20m kolmemetriä leveää muovia, Jukka veisteli saunakuupan kookospähkinästä. Pekka sopi oman guesthousensa kanssa, että saamme tämän salaisen saunaprojektin toteuttaa. Salainen ja salainen, koko kylä sille nauraa...
Mutta telttasauna nousi pystyyn jonka ainut ongelma ovat kivet joita saarelta ei tahdo löytyä. On vain korallikiveä, joka halkeaa nuotiossa kuumentaessamme niitä.
Mutta löylyt saimme ja iloa siitä on riittänyt.

Puolisoni kävi muutaman päivä joulun jälkeen naapurisaarella jälleen nettiä käyttämässä ja törmäsi siellä englantilais-suomalaiseen pariskuntaan, jotka asuivat Goalle ja kuuli heiltä, että olette sitten saunan saarellenne laittaneet...juorut kulkee nopeasti...

Jokainen reissari kantaa repussaan tietenkin mitä huvittaa, Juuso päätti seuraavalla reissulla tuoda saunakivet suomesta mukanaan. Turha sille on nauraa. Minulla on hella ja espressopannu ja kahvit messissä. Mites sitä nyt ilman hyvää aamukahvia olisi..

Mitä tämä kaikki sitten maksaa. Asumme paikkamme kalleimassa asunnossa eli omassa pikkutalossa meren rannalla, asuimme myös viime vuonna samaisessa mökissä, joten tiesimme minne tulisimme. Talossa on kaksi huonetta, joiden kummankin yhteydessä on kylpyhuone ja edessä koko talon kokoinen iso terassi, joka toimii olohuoneenamme. Olemme laittaneet pöydän ja tuolit sinne sekä riippumatot. Koko lysti maksaa 800 rupiaa yö eli 9€  Päiväbudjettimme on noin 10€ per jätkä, joka sisältää kaiken ja me elämme todella reteästi. Jos täällä haluaisi vähän pihistellä niin pärjäisi vielä huomattavasti halvemmalla reilusti alle 5€ sisältäen ruuan ja majoituksen.

Vielä joskus koittaa se aika, kun kotini on maailma, mutta home sweet home ja ihana paksu kissa. Pian nähdään!