Kotimatka kesti 32 tuntia ja nukuin silmäyksen siellä ja toisen täällä. Kuolema tuli lähelle, koska pelko, joka lentomatkailussa voi käväistä mielessä toteutui. Lähdin Kalkutan kentältä tavallisella uudella koneella, jossa on käytävä keskellä ja istuimia 3+3. Nousukiito lähti tavanomaisesti, mutta nousussa toinen moottoreista rikkoontui, kone tärisi ja ulvoi. Mutta pakko oli nousta, koska isoa konetta ei niin vain pysäytetä eikä myöskään laskeutua voi kuin tietyltä korkeudelta.
Kaikki koneen matkustajat miehistöineen olivat täysin rauhallisia. Stuertit vain juoksivat ohjaamoon ylämäkeen ja palasivat rauhoittelemaan matkustajia kertomalla, että on teknisiä ongelmia ja hetkisen kuluttua kertoivat, että laskeudumme takaisin Kalkutan kentälle ja että toinen moottori on pahasti vioittunut.
Minun päässäni kävi suru poikani puolesta, kun ajattelin että tässä se elo nyt sitten oli.
Mutta ei, laskeuduimme yhdellä moottorilla takaisin kentälle ja vaaratilanne oli ohi. Lentomatkailu on turvallista ja harvoinhan niitä onnettomuuksia tapahtuu, siihen nähden kuinka paljon maailmassa lennetään.
Edessäni oli vielä kolme lentoa ennen Helsinki-Vantaata. Nyt olen kotona ja päätän tältä osalta blogini kirjoittamisen. Puolisoni on tällä hetkellä keikkakiertueella Amerikoissa ja häntä voi seurata täältä www.blackriverbluesman.blogspot.com

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti