Onhan se aika vitsikästä, että mä olen klinikalla. Itekseni olenkin hihitellyt siellä kotosuomessa, että tää on vähän sama juttu kun silloin sata vuotta sitten aatelismimmit lähti hermohoitoon Alpeille. Ja onhan täällä vähän omituinen tunnelma. Hulppea henkilökohtainen bungalowi, josta on näkymät puutarhaan ja riisipelloille, linnut laulaa ja katse ja mieli lepää luonnossa. Koko ajan nenän eteen kannetaan jotain herkkuruokia ja väliin sitten naposteltavaa ja teetä.
Mulle ei tänään oikeestaan muuta tapahtunut kuin lääkärit kävi esittelemässä ja olen pariin naapurimimmiin tutustunut. Vieressä asuu malesiankanadalainen ja hänen vieressään sitten intiankanadalainen. Naisia kummatkin, mun toisella puolella asuu keski-ikäinen pariskunta, en ole jutellut ja sitten asuu italialainen ystäväni Isabella ja hänen vieressään vanhempi naisihminen
Eli aika naisvoittosesti mennään ja mä olen tod.näköisesti nuorin.
Mut kutsuttiin myös meidän päälääkärin vastaanotolle. Hän kyseli kaiken mahdollisen, lähtien mun kuukautiskierrosta ja onko mitään sairauksia ja miten paska luistaa jne. Oiskohan se tunnin verta haastattelu kestänyt. Aika avomielinen mä olin -tietysti. Mites muutenkaan.
Sitten kävin kuuntelemassa meditatiivista mantrojen laulua ja söin juurikin illallisen täällä huoneellani, muut meni ruokasaliin syömään. Mä jäin laiskottelemaan oman yksinäisyyteni huomaan. Taidan lähteä unten maille. Huomenna mulla alkaa hoidot. Ei paljonkaan jännitä.
I
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti